Mitä on saavutettavuus?

Saavutettavuudella tarkoitetaan usein sitä, että tiedon ja palveluiden tulisi olla tasa-arvoisesti ja tasalaatuisesti kaikkien saatavilla.

Suomessa Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta (digipalvelulaki) edellyttää, että julkisen sektorin digitaalisten palveluiden ja verkkosisältöjen tulee olla saavutettavuusvaatimusten mukaisia. Digipalvelulaki velvoittaa myös osaa kolmannen sektorin toimijoista ja yksityisistä yrityksistä.

Saavutettavuusvaatimusten noudattamisesta hyötyvät kaikki. Saavutettavuus parantaa yhdenvertaisuutta.

Esimerkiksi korkeakouluissa saavutettavuus tarkoittaa sitä, että korkeakoulun tilat, sähköiset järjestelmät, oppimisympäristöt, opetusmenetelmät ja asenneilmapiiri mahdollistavat henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan monenlaisten sekä erilaisissa elämäntilanteissa elävien opiskelijoiden osallisuuden ja yhdenvertaisuuden.

Digitaalisissa palveluissa ja sisällöissä on huolehdittava siitä, että sisältö on selkeää ja ymmärrettävää käyttäjille. Digitaalisia palveluita tulee voida käyttää myös ruudunlukijaa apuna käyttäen.

Tällä sivustolla voit perehtyä perusasioihin saavutettavuudesta.

Esimerkki: Saavutettavuus Jyväskylän ammattikorkeakoulussa