Kahvila-ravintolan virtuaaliesittely (kokeilu)
Mitä tehtiin
Kun job shadowingin yhteydessä ensimmäisellä tapaamisella keskustelimme Café & Restaurant Vesilinnan yrittäjän kanssa, kävi ilmi, että heillä oli jo sivustoillaan ravintolatiloista ja Vesilinnan ympäristöstä tuotettu 360-virtuaalikierros. Hahmottelimme, mitä muuta lisäarvoa voisimme XR-teknologioilla tuottaa, ja päätimme ensin kokeilla yrityksen myymien iltasoittoleivosten 3D-skannausta ja skannatun 3D-mallin visualisoimista AR-sovelluksen avulla. Yrittäjä piti kolmiulotteisesta iltasoittoleivoksesta, mutta päädyimme keskusteluissamme kuitenkin siihen, että teemme varsinaisena teknisenä kokeiluna heidän 360-virtuaalikierroksestaan päivitetyn version ja upotamme myös iltasoittoleivoksen 3D-mallin osaksi virtuaalikierrosta. Lopputuloksena syntyi päivitetty 360-kierros, jonka yrittäjä pystyy upottamaan yrityksen verkkosivuille ja jossa kaikkien muiden toiminnallisuuksien lisäksi voi tutustua myös iltasoittoleivokseen kolmiulotteisesti.

Miten tehtiin
Iltasoittoleivoksen 3D-skannaus tehtiin tavallisella Android-puhelimella käyttäen Polycam-3D-skannaussovelluksen ilmaisversiota. Polycam-sovellus on ladattavissa Android- ja iOS-puhelimien sovelluskaupasta. Sen perustoiminnallisuudet ovat käytettävissä ilmaiseksi, mutta osa toiminnallisuuksista on lukittu maksumuurin taakse. Skannauksen yhteydessä 3D-malliin jäi mukaan skannausympäristöstä leivokseen kuulumattomia yksityiskohtia, jotka siivottiin ilmaisella Blender-3D-mallinnusohjelmalla.
360-virtuaalikierroksen alustaksi valittiin ThingLink, jota ei ollut vielä aiemmin käytetty hankkeen kokeiluissa. ThingLink on Matterportin tapaan täysin verkkoselaimella toimiva palvelu, jossa kierroksia luodaan, hallinnoidaan ja jaetaan ThingLinkin web-sovelluksen kautta, joten sen käyttö ei vaadi ohjelmistojen asentamista laitteelle. Kirjoitushetkellä ThingLinkin palvelua voi testata ilmaiseksi 30 päivän ajan, mutta muuten palvelun käytöstä täytyy maksaa kuukausimaksu.
Virtuaalikierrosta varten ravintolan tilat kuvattiin 360-kameralla (Ricoh Theta Z1). ThingLinkillä toteutetun virtuaalikierroksen hyvänä puolena on se, että kierroksen kuvat siirretään palveluun omalta koneelta manuaalisesti kuvatiedostoina, joten kierroksen 360-kuvien kuvaamiseen voi käyttää mitä tahansa kameraa, joka pystyy tuottamaan kuvan ThingLinkin tukemassa muodossa.
Mitä on hyvä ottaa huomioon
ThingLink tukee monenlaisia sisältöjä, kuten 3D-malleja, 360-kuvia ja -videoita, tekstiä, upotettuja verkkosivuja sekä ”tavallisia” kuvia ja videoita. Lisäksi kierroksiin voi lisätä erilaisia skenaarioita, jotka ovat hyödyllisiä etenkin pelillistetyissä virtuaalikierroksissa ja esimerkiksi opetuskäytössä. Yksi huomioitava asia on se, että ThingLinkin käyttö vaatii kuukausittaisen tai vuosittaisen lisenssimaksun maksamisen, ja sen maksamatta jättäminen johtaa siihen, että kierros ei enää ole käytettävissä, sillä kaikki data sijaitsee ThingLinkin pilvipalvelussa. Laajojen tilojen esittelyyn suunniteltujen virtuaalikierrosten tekeminen ThingLinkillä on myös verrattaen työlästä, sillä kaikki siirtymät 360-kuvien välille on tehtävä itse ja kaikki asetukset ja muokkaukset ovat kuvakohtaisia. Esimerkiksi Matterportissa palvelu generoi kuvien pohjalta peruskierroksen tilasta 3D-malleineen automaattisesti. Myös käyttöliittymän ja ulkoasun muokkausmahdollisuudet ovat rajalliset verrattuna esimerkiksi 3DVistaan.
Mistä kokeilu löytyy
Pääset katsomaan virtuaalikierrosta alla olevasta upotteesta tai erilliseltä ThingLink-sivulta.
Materiaalista suoritettu
Materiaalista suoritettu