2.1 Oma tilanne ja muutoksen lähtökohdat

Ensimmäisellä tapaamisella asiakas pysähtyy tarkastelemaan omaa elämäntilannettaan ja pohtimaan hyvinvointiinsa liittyviä muutostarpeita. Tavoitteena on tukea asiakasta tunnistamaan ja sanoittamaan elämäntilanteensa keskeisiä tekijöitä, kuten ajatuksia, tunteita ja omia voimavaroja. Tapaaminen voidaan käynnistää käyttäen apuna MieliLiike – puheeksi ottamisen mallia mielenterveyden tueksi esimerkiksi keskustelun avaajana ja tutustumisen välineenä. Pääpaino tapaamisen keskusteluissa ja harjoituksissa on auttaa asiakasta jäsentämään oman elämän muutostarpeita sekä herättämään motivaatiota muutokseen. Harjoitusten avulla muodostuu selkeämpi kokonaiskuva siitä, mitkä tekijät voivat tukea muutosta ja mitkä puolestaan toimia esteinä.
Oma tilanne ja muutoksen lähtökohdat sisältää Käyttäytymisanalyysi-harjoituksen tekemisen, joka toimii parhaiten paperille tehtynä, jolloin tapaaminen voidaan järjestää myös sisätiloissa. Tämänkin kerran voi kuitenkin toteuttaa ulkona keskustellen ja antaa varsinaisen tehtävän osallistujalle tapaamisen jälkeen esimerkiksi kotitehtäväksi pohdittavaksi
Alla olevan PDF:n kautta pääset hyppäämään suoraan MieliLiike-oppaan teemaan Oma tilanne ja muutoksen lähtökohdat.
Materiaalista suoritettu
Materiaalista suoritettu