Soitava

Kun ei jaksa enää kirjoittaa, on muistettava. Kun ei jaksa enää valokuvata, on nähtävä mielen silmillä. Kun ei jaksa enää lukea, on oltava täynnä kertomuksia. Kun ei jaksa enää puhua, on soitava.

Eeva Kilpi (1982)

Soitava.fi on maksuton ja avoin työväline kaikille musiikin hyödyntämisestä ja MUS&TE -hankkeessa testattujen menetelmien soveltamisesta kiinnostuneille ammattilaisille.  Sivusto on tarkoitettu madaltamaan kynnystä tuoda musiikin hyvinvointivaikutukset osaksi hoitoalan arkea digitaalisuutta hyödyntäen. Osan materiaalista löydät myös englanninkielellä.

Sivustolta löydät mm.  

  • Ohjeita ja opetusvideoita erilaisten terapeuttisten menetelmien käytöstä 
  • Sävellettyä musiikkia hengitysharjoitusten käytännön toteutuksiin 
  • Harjoitteita tunnemusiikkityöskentelyyn
  • Kansakoululaulujen laulamiseen ja laulattamiseen tarkoitetun yhteislaulukirjaston taustanauhoineen
  • Oppaan musiikkipohjaisen muisteluryhmätyöskentelyn toteuttamiseen
  • Asiantuntijahaastattelun digitaalisesta musiikkikokemuksesta

Sivusto on toteutettu osana MUS&TE – musiikista etähoivaa ja terveyttä hanketta, REACT-EU-välineen määrärahoista osana unionin covid-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.