Turvapaikanhakijan psykososiaalinen tuki esikotoutumisen vaiheessa – mitä voin työntekijänä tehdä vastaanottokeskuksessa?

 

Turvapaikanhakijoiden mielenterveys:

Turvapaikanhakijoiden psykososiaalisesta tuesta puhuttaessa on tärkeää ymmärtää mielenterveyden käsite sekä mielen hyvinvointiin ja –terveyteen vaikuttavia tekijöitä. Tämän jälkeen voi tietoisesti alkaa vaikuttamaan niihin ja löytää keinoja tukea turvapaikanhakijoiden hyvinvointia ja terveyttä jo vastaanottokeskuksessa, esikotoutumisen vaiheessa.

Yksilön mielen hyvinvointiin ja mielenterveyden ylläpitämiseen, ja samalla mielenterveyden häiriöiden syntyyn, ajatellaan vaikuttavan neljä keskeistä osa-aluetta:

• yksilölliset tekijät ja kokemukset (kuten perimä, sukupuoli ja aiemmat elämänkokemukset)

• sosiaalinen tuki ja vuorovaikutus varhaislapsuudesta nykyhetkeen,

• yhteiskunnalliset rakenteet ja resurssit (asuin- ja elinolosuhteet, taloudellinen tilanne, osallisuus ja vaikutusmahdollisuudet)

• kulttuuriset arvot (tasa-arvo, ihmisoikeudet, syrjintä, mielenterveyden ja mielenterveyden häiriöiden kulttuurinen määritelmä).

Lähde: (Lavikainen, Lahtinen & Lehtinen 2004.)

Arvioiden mukaan 15-25 % pakolaisista ja turvapaikanhakijoista kärsii mielenterveyden häiriöistä (Snellman, Seikkula, Wahlström & Kurri 2014), 9 % traumaperäisestä stressioireyhtymästä (PTSD) ja 5 % vakavasta masennuksesta (Fazel, Wheeler & Danesh 2005). Arviot turvapaikanhakijoiden mielenterveysongelmien esiintyvyydestä vaihtelevat eri tutkimusten mukaan suurestikin. Kokonaisuudessaan maahanmuuttajien somaattinen ja psyykkinen sairastavuus näyttäisi olevan valtaväestön kanssa samaa luokkaa. Tutkimusten mukaan näyttää kuitenkin sille, että eri maahanmuuttajaryhmistä turvapaikanhakijoiden psyykkinen sairastavuus on hieman yleisempää kuin muissa ryhmissä. (Snellman ym. 2014.)

Turvapaikanhakijoille kasautuu muita ryhmiä enemmän turvapaikkaprosessiin liittyviä stressitekijöitä, jotka lisäävät mielenterveyden häiriöiden riskiä. Turvapaikanhakijoilla psyykkiseen hyvinvointiin vaikuttaa kotimaassa tapahtuneet, usein traumaattiset tapahtumat, matkalla uuteen maahan tapahtuneet asiat, sekä vastaanottavassa maassa tapahtuvat asiat. Tuoreimpien tutkimusten mukaan, vastaanottavan maan tapahtumilla, mitä tapahtuu turvapaikanhakuprosessin aikana, on aiemmin uskottua suurempi merkitys turvapaikanhakijan psyykkiselle hyvinvoinnille ja mielenterveydenhäiriöiden kehittymiselle (Snellman ym. 2014).

Esikotoutumisen vaiheessa työskentelyssä turvapaikanhakijoiden kanssa painottuu ennaltaehkäisyn näkökulma, arjen rakentumisen ja osallisuuden tukeminen. Tässä artikkelissa tarkastellaan OTTO-projektin psykososiaalisen tuen mallinnusta ja käytännön työkaluja, joilla tukea turvapaikanhakijan mielen hyvinvointia esikotoutumisen vaiheessa. Psykososiaalisen tuen tarve vaihtelee yksilöllisesti ja turvapaikkaprosessin eri vaiheissa. Vastaanottokeskuksen työntekijän näkökulmasta merkitykselliseksi nousee tuen tarpeen tunnistaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja oikea-aikaisen tuen tarjoaminen turvapaikanhakijalle. 

Työntekijän roolit turvapaikanhakijan tukemisessa

Työntekijän näkökulmasta psykososiaalisen tuen prosessissa korostuu maahantulon jälkeisiin tekijöihin vaikuttaminen ja niissä tukeminen. Työntekijä voi olla luomassa miellyttävää ja turvallista ympäristöä sekä tukea ja olla läsnä, kun turvapaikanhakija sitä tarvitsee. Läsnäolon merkitys korostuu kaikissa, lyhyissäkin kohtaamisissa. Työntekijän tulisi toiminnallaan myös vahvistaa turvapaikanhakijan kokemusta kunnioitetuksi tulemisesta sekä omasta vaikutusmahdollisuudesta. Merkittävään rooliin nousee myös tiedon antaminen niin kriisiprosessista ja siihen liittyvistä oireista, turvapaikkaprosessista ja sen kulusta sekä ympäröivästä yhteiskunnasta. (mm. Agar-Jacomb & Read, 2009; Deveci 2012 & Snelmann ym. 2014.)

Tutkimusten mukaan suuri osa turvapaikanhakijoista selviää vähäisellä psykososiaalisella tuella, kun muut arjen rakenteet tukevat sopeutumista uuteen tilanteeseen, toimintaympäristöön ja kulttuuriin (Snellman ym. 2014). Turvapaikanhakijoiden kanssa työskenneltäessä työntekijän roolit ovat moninaiset riippumatta ammatillisesta peruskoulutuksesta. Työntekijän tehtäviä kuvaa muun muassa seuraavat roolit: edustaja, neuvonantaja, mentori, sosiaalityöntekijä, sairaanhoitaja, opettaja ja turvallinen aikuinen turvapaikanhakijan iästä riippumatta (Deveci 2012, kuvio 1). Turvalliseen aikuisuuteen liittyy niin sanottuna turvasatamana toimiminen, hankalien tunteiden vastaanottaminen sekä kiintymyssuhteen vahvistaminen ja luominen. Turvapaikanhakijoiden kanssa työskenneltäessä korostuvat ihmisen kohtaamisen perustaidot, sekä toimijuutta, sopeutumista ja yhteenkuuluvuutta vahvistavat interventiot.

 

Kuvio 1. Työntekijän roolit vastaanottokeskuksessa (Deveci 2012)

 

Psykososiaalisen tuen prosessi esikotoutumisen vaiheessa:

OTTO-projektissa mallinnettiin Psykososiaalisen tuen prosessi. Psykososiaalisen hyvinvoinnin tukeminen on yhteydessä turvapaikanhakuprosessiin ja henkilön psykososiaaliseen jaksamiseen vaikuttaa se, missä vaiheessa turvapaikkaprosessi on. Kuviossa on avattu sitä, miten kokemuksellisuus tulee prosessin eri vaiheissa ja millaisia tehtäviä prosessin eri vaiheeseen voi sisältyä.

Mallissa korostuu alkuvaiheen tuki, odotusvaiheen tuki sekä myönteisen tai kielteisen päätöksen saamisen jälkeinen tuki. Tuen tarve vaihtelee yksilöllisesti prosessin eri vaiheissa riippuen yksilön ominaisuuksista, selviytymiskeinoista sekä maahantulon jälkeisistä kokemuksista. Suurin osa turvapaikanhakijoista selviää vähäisellä ulkopuolisella tuella, kun arjen perusrakenteet ovat kunnossa ja yhteisöllisyyttä vahvistetaan riittävästi. Tärkeää, ja samalla haastavinta, onkin tunnistaa tiiviimmän tuen tarpeessa olevat yksilöt.

Esikotoutumisen mallin psykososiaalista tukea on kuvattu vaiheittaisena mallina. Odotusaikojen ollessa pitkiä, jopa useampi vuosi, nämä vaiheet kestävät pitkään ja yksilön tuen tarpeet vaihtelevat suurestikin prosessin eri vaiheissa. Prosessi ei ole kronologinen ja pysyvä, vaan yksilölliset suojaavat ja riskitekijät sekä elämäntilanteen muutokset vaikuttavat yksilön selviytymiseen ja tuen tarpeeseen jatkuvasti. Hyvin selviytyvän turvapaikanhakijan elämäntilanteessa voi tapahtua muutos, joka vaikuttaa hänen toimintakykyynsä ja psyykkiseen jaksamiseen, jolloin ulkopuolisen tuen tarve kasvaa. Tärkeää onkin siis yksilöllinen tuen tarpeen arviointi koko turvapaikkaprosessin ajan.

Alkuvaiheessa korostuu luottamuksen rakentaminen ja turvallisuuden tunteen vahvistaminen. Tämä prosessi jatkuu koko turvapaikkaprosessin ajan. Alkuvaiheessa rakennetaan turvallisuutta arjen rakenteiden kautta ja olemalla läsnä. Kun yksilö on fyysisesti turvassa, on tilaa myös psyykkisille stressi- ja kriisireaktioille. Turvapaikanhakija on toiveikas uudesta alusta, uudesta elämästä, ja samaan aikaan hän käy läpi monia vaikeita turvapaikkamatkaan ja prosessiin liittyviä tunteita läpi. Turvapaikkaprosessi on samaan aikaan kriisi- ja luopumisprosessi (Strijk, van Meijel & Gamel 2011). Turvapaikanhakija käy läpi omaa elämänkriisiään liittyen kotimaan tilanteeseen, läheisten menetykseen ja turvapaikan hakemiseen. Samaan aikaan hän käy läpi suru- ja luopumisprosessia, koska hän on joutunut luopumaan omasta kotimaastaan, kulttuuristaan, asemastaan ja läheisistään hakiessaan turvapaikkaa. Hän tarvitsee tukea myös omassa kehitysprosessissaan, jota hän käy läpi rakentaessaan identiteettiään uudelleen uudessa elämäntilanteessaan, uudessa kulttuurissa (Deveci 2012; Snellman ym. 2014).

Normalisoimalla kriisi- ja surureaktioita ja antamalla tietoa tuetaan yksilön jaksamista ja selviytymistä. Kriisiprosessiin liittyvät psykosomaattiset oireet voivat olla henkilölle itselleen hyvinkin voimakkaita ja pelottavia, siksi on tärkeää saada tietoa prosessista ja mahdollisista oireista. Normalisointia ja tiedon antamista kutsutaan myös psykoedukaatioksi. Psykoedukaation tavoitteena on auttaa asiakasta ymmärtämään paremmin omaa tilannettaan ja vointiaan (Mielenterveystalo 2018).

Seuraavassa, odottamisen vaiheessa, keskiöön nousee arjen rutiinien pysyvyys ja yksilön toimintakyvyn ylläpitäminen yhteisöllisyyttä vahvistamalla niin vastaanottokeskuksen sisällä kuin ympäröivän yhteiskunnankin kanssa. Nyt suuntana on kuitenkin koko ajan enemmän ympäröivä yhteiskunta, joka tukee myös myöhempää integraatiota. Tärkeää on antaa rehellistä tietoa turvapaikkaprosessin kulusta sekä ylläpitää merkityksellisyyden tunnetta luomalla vaikutusmahdollisuuksia asioissa, joissa se on mahdollista. Vaikutusmahdollisuuksien ja merkitysten puuttuessa, alkaa myös toivo hiipumaan, joka vaikuttaa suoraan yksilön toimintakykyyn ja altistaa mielenterveyden häiriöiden, kuten masennuksen, kehittymiselle. Selviytymistä tässä vaiheessa tukee myös turvapaikanhakijan olemassa olevien stressinhallintakeinojen tarkastelu yhdessä, ja toimivien stressinhallinta- ja selviytymiskeinojen vahvistumisen tukeminen.

Viimeisenä vaiheena on päätöksen, myönteisen tai kielteisen, saamisen vaihe. Riippumatta siitä onko päätös myönteinen vai kielteinen, päätöksen saaminen on myös kriisi turvapaikanhakijalle. Myönteinen päätös tarkoittaa toiveen täyttymistä ja uutta integraatiota suomalaiseen yhteiskuntaan, yksin ja usein uudella paikkakunnalla. Odotukset eivät välttämättä kohtaakaan todellisuuden kanssa, ja turvapaikanhakija joutuu kohtaamaan vielä monia haasteita matkallaan osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Toisaalta kielteinen päätös tarkoittaa usein pelkojen täyttymistä; paluuta olosuhteisiin, joissa turvapaikanhakija ei koe voivansa elää turvassa. Osa kokee, että kielteinen päätös tarkoittaa kuolemantuomiota. Kielteiseen päätökseen liittyy pelon lisäksi, pettymys, turhautuminen, toivottomuus ja jopa itsetuhoiset ajatukset tai itsetuhoyritykset. Joka tapauksessa päätöksen saaminen on turvapaikanhakijalle kriisi, johon hän tarvitsee tukea tiedon, kuuntelun ja stressinhallintakeinojen vahvistamisen kautta.

 

Kuvio 2. Psykososiaalisen tuen prosessi vastaanottokeskuksessa, OTTO-projektin mallinnus

 

Turvapaikanhakijan psykososiaalisen tuen tarpeet vaihtelevat yksilöllisesti ja turvapaikkaprosessin eri vaiheissa. Kuvioon 3 on koottu yhteenvetona turvapaikanhakijan tuen tarpeita turvapaikkaprosessin aikana ja niitä keinoja, joilla työntekijä voi tarjota riittävää psykososiaalista tukea.

 

Turvapaikanhakijan tunteet ja tuen tarve turvapaikkaprosessin aikana

Työntekijän tarjoama psykososiaalinen tuki

fyysisesti turvassa pitkän turvapaikanhakumatkan, vaarallisten ja traumaattisten kokemusten jälkeen traumatisoituminen kotimaassa ja matkalla, pelko, epävarmuus, turvattomuus huoli kotimaassa olevista läheisistä psykosomaattiset oireet  toive paremmasta elämästä suruprosessi, menetykset toive paremmasta elämästä vs. arkielämän ja turvapaikkaprosessin realisoituminen ja vaikutusmahdollisuuksien ja merkitysten puuttuessa toivon hiipuminen odotus

Läsnäolo Kuuntelu ja keskustelu Luottamuksellisen suhteen rakentaminen Kannattelu, normalisointi Psykoedukaatio Voimavarojen etsiminen ja vahvistaminen Selviytymiskeinojen vahvistaminen Tavoite: Turvallisuuden tunteen rakentaminen ja vahvistaminen Suruprosessissa tukeminen Toimijuuden vahvistaminen

Kuvio 3. Yhteenveto turvapaikanhakijan kokemista tunteista ja tuen tarpeista sekä työntekijän tarjoamasta psykososiaalisesta tuesta

 

OTTO-projektin psykososiaalisen tuen mallinnuken tueksi koottiin työntekijälle oman työn tueksi konkreettisia keinoja tukea turvapaikanhakijan mielen hyvinvointia toimijuuden, sopeutumisen ja yhteenkuuluvuuden edistämisen kautta (kuvio 4). Interventiot soveltuvat kaikkiin turvapaikkaprosessin vaiheisiin ja ovat toteutettavissa myös vastaanottokeskuksessa.

 

Turvapaikanhakijan toimijuutta, sopeutumista ja yhteenkuuluvuutta vahvistavia interventioita

Tieto kriisiprosessista ja kriisin vaiheista, psykoedukaatio Työntekijän tulee itse ymmärtää mitä on kriisi, kriisin vaiheet, ja kuinka kriisiprosessi etenee. Tämän jälkeen työntekijän tulisi käydä läpi kriisiprosessia läpi turvapaikanhakijan kanssa. Hyvää materiaalia keskustelujen tueksi löytyy mm. internetistä (Mielenterveystalo, Mielenterveysseura) sekä OTTO-hankkeen turvapaikanhakijan materiaalista. Interventio voidaan toteuttaa yksilö- ja/tai ryhmäinterventiona. Ryhmäinterventio vahvistaa vertaistuellista kokemusta ja auttaa normalisoimaan omaa kokemusta. Stressiä ja kuormitusta tuottavien tekijöiden tunnistaminen: Stressiä ja kuormitusta tuottavien tekijöiden tunnistaminen ja niihin vaikuttaminen on merkityksellistä turvapaikanhakijan mielen hyvinvoinnin kannalta. Kuormittavia tekijöitä tunnistaa erilaisten kognitiivisten harjoitusten avulla, esimerkiksi piirtämällä tai kirjoittamalla niitä paperille tai käyttämällä apuna erilaisia kuvakortteja. Työskentelyn jälkeen purku keskustellen yksilöllisesti tai ryhmässä. Omien voimavarojen tunnistaminen uudessa toimintaympäristössä ja voimavarojen vahvistaminen Omien voimavarojen tunnistaminen ja niiden vahvistaminen ovat merkityksellisiä turvapaikanhakijan mielen hyvinvoinnin kannalta. Voimavarojen tunnistaminen auttaa myös vahvistamaan ja kehittämään omia selviytymiskeinoja. Voimavaroja voi tunnistaa esimerkiksi voimavarapuu-harjoituksen avulla. Harjoituksessa piirretään voimavarapuu, jonka oksille turvapaikanhakija kirjaa tai piirtää omia voimavarojaan, vahvuuksiaan ja itseä tukevia asioita. Apuna voi käyttää myös erilaisia kuvakortteja. Työskentelyn jälkeen purku keskustellen yksilöllisesti tai ryhmässä. Rentoutumisharjoitukset: Kyky rentoutua tukee kehon palautumista, laskee stressitasoa ja parantaa unen laatua. Siksi rentoutumisen harjoittelu on tärkeää. Rentoutumisharjoituksia voi tehdä yksilöllisesti tai ryhmässä. Ryhmässä tehdyt harjoitukset tukevat yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Lisäksi työntekijä voi ohjata turvapaikanhakijaa tekemään omatoimisia rentoutusharjoituksia. Valmiita rentoutusharjoituksia löytyy eri kielillä internetistä (Serene-hankkeen Youtube-kanava, Mielenterveystalo). Luonnon hyvinvointivaikutukset ja luonnossa liikkumisen tukeminen: Tutkimusten mukaan säännöllinen luonnossa liikkuminen tukee kehon palautumista vaikuttaen positiivisesti somaattisiin toimintoihin sekä stressiin, mielialaan ja uneen. Turvapaikanhakijoille on hyvä antaa tietoa suomalaisesta luonnosta ja jokamiehen oikeuksista. Lisäksi heitä voi tukea liikkumaan luonnossa ryhmänä ja itsenäisesti. Aktiivinen toiminta ja toiminnalliset ryhmät: Mahdollisuus osallistua arjen toimintoihin ja toisaalta ryhmätoimintojen kautta kokeilla uudenlaisia toimintoja (esim. ryhmäliikunta) ylläpitää vireyttä, tuo merkityksellisyyden kokemusta ja tukee yhteisöllisyyttä. Aktiviteetteja voidaan järjestää vastaanottokeskuksen sisällä, turvapaikanhakijoiden keskinäisen yhteisöllisyyden vahvistamiseksi tai yhteistyössä lähiympäristön suomalaisen toimijoiden kanssa, joka puolestaan vahvistaa yhteenkuuluvuutta suomalaiseen yhteiskuntaan ja lisää tietoa uudesta kulttuurista. Toiminnallisten ryhmien sisällöt voivat olla arjen taitoja tukevia, turvapaikanhakijan omaan kulttuuriin tai suomalaiseen kulttuuriin ja niiden tapoihin liittyviä, liikunnallisia, tai itseilmaisuun ja luovuuteen liittyviä. Itseilmaisun ja luovuuden harjoittelu tukee itsetuntoa ja minäkuvaa. Sitä voidaan harjoitella sanoilla, kuvilla, äänellä, keholla ja arkitoiminnoilla. Keskusteluryhmät: Kriisiprosessin käsittelyvaiheessa, yksilöllä on tarve jäsentää omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan puhumalla. Lisäksi omien kokemusten jakaminen vertaisryhmässä tukee yksilöä omassa prosessissaan ja auttaa normalisoimaan ja suhteuttamaan omaa tilannetta – en ole yksin näiden ajatusten ja kokemusten kanssa. Kustannustehokas interventio on keskusteluryhmien järjestäminen kieliryhmien sisällä tai eri kieliryhmiä sekoittaen. Keskusteluryhmien onnistumista tukee tulkin käyttö, jolloin päästään keskustelussa aidosti tunnetasolle.

Kuvio 4. Turvapaikanhakijan toimijuutta, sopeutumista ja yhteenkuuluvuutta vahvistavia interventioita

Yhteenveto

Turvapaikanhakijan psyykkiseen hyvinvointiin ja sairastavuuteen esikotoutumisen vaiheessa vaikuttavat erityisesti maahan tulon jälkeiset tapahtumat ja saatu tuki (Snellman ym. 2014). Toisaalta monen turvapaikanhakijan elämänhistoriaa värittää traumat, menetykset ja kriisit. Näin ollen turvapaikanhakijan psykososiaalisessa tukemisessa korostuu luottamuksen rakentaminen välittämisen, läsnäolon ja kuuntelun kautta sekä turvallisesti rakentuneen arjen kautta. Luottamus saatavilla olevaan tukeen ja muutoksen mahdollisuuteen ovat merkityksellisiä turvapaikanhakijan selviytymisen kannalta (Isakson & Jurkovic 2013). Tässä merkitykselliseksi nousee myös yhteisöllisyyden vahvistaminen, koska yhteisö luo kokemuksen osallisuudesta ja omasta merkityksestä (Snellman ym. 2014; Strijk ym. 2010).

Lisäksi työntekijän on ymmärrettävä turvapaikkaprosessin kriisi- ja luopumisprosessin luonne (Strijk ym. 2011). Turvapaikanhakija tarvitsee tukea myös omassa kehitysprosessissaan, jota hän käy läpi rakentaessaan identiteettiään uudelleen uudessa elämäntilanteessaan, uudessa kulttuurissa (Deveci 2012; Snellman ym. 2014).

OTTO-projektin esikotoutumisen mallin psykososiaalisen tuen mallinnuksessa tukiprosessia kuvataan kolmen vaiheen kautta: alkuvaihe, odottamisen vaihe ja päätöksen saamisen vaihe. Prosessi ei kuitenkaan ole kronologinen ja pysyvä, vaan yksilölliset suojaavat ja riskitekijät sekä elämäntilanteen muutokset vaikuttavat yksilön selviytymiseen ja tuen tarpeeseen jatkuvasti. Työntekijän näkökulmasta korostuukin siis jatkuva, yksilöllinen tuen tarpeen arviointi koko turvapaikkaprosessin ajan. Psykososiaalinen tuki on ennaltaehkäisevää ja turvapaikanhakijan selviytymistä tukevaa toimintaa. Suurin osa turvapaikanhakijoista selviää vähäisellä psykososiaalisella tuella (Snellman ym. 2014) ja ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä, mutta osa tarvitsee tiiviimpää tukea ja interventioita. Monien tiiviimpienkin interventioiden tarjoaminen on mahdollista myös vastaanottokeskuksessa yksilö- ja ryhmätapaamisten kautta. Osa turvapaikanhakijoista tarvitsee kuitenkin tilanteen haastavuuden ja usein vaikean traumatisoitumisen vuoksi jopa erikoissairaanhoitoa ja terapiaa.

Yhteenvetona voitaneenkin todeta, että turvapaikanhakijan kanssa työskentelevä työntekijä ei ole ainoastaan sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä tai ohjaaja, vaan hänellä on monia rooleja, kuten edustaja, neuvonantaja, mentori, opettaja ja turvallinen aikuinen (Deveci 2012). Työn keskiöön nousee kuitenkin yksinkertaisimmillaan yksilön välittävä ja läsnä oleva kohtaaminen sekä kuuntelu.

 

Lähteet

Agar-Jacomb, K. & Read, J. 2009. Mental health crisis services: What do service users need when in crisis? Journal of mental health, 18, 2, 99-110.

Deveci, Y. 2012. Trying to understand: Promoting the psychosocial well-being of separated refugee children. Journal of social work practice, 26, 367-383.

Fazel, M., Wheeler, J. & Danesh, J. 2005. Prevalence of serious mental disorder in 7000 refugees resettled in western countries: a systematic review. Lancet 365: 1309-1314.

Isakson, B. L. & Jurkovic, G. J. 2013. Healing after torture: the role of moving on. Qualitative Health Research, 23, 749-761.

Lavikainen, J., Lahtinen, E. & Lehtinen, V. (toim.). 2004. Mielenterveystyö Euroopassa. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2004:17.

Mielenterveystalo. 2018. Psykoedukaatio. https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/oppaat/psykoosi/Pages/oireenhallinta.aspx Viitattu 27.3.2018.

Snellman, O., Seikkula, J., Wahlström, J. & Kurri, K. 2014. Aikuisten turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten mielenterveyden ja psyykkisten ongelmien erityispiirteet. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti, 51, 203-222.

Strijk, P. J. M., van Meijel, B. & Gamel, C. J. 2011. Health and social needs of traumatized refugees and asylum seekers: an exploratory study. Perspectives in psychiatric care, 47, 48-55.