1.6. Yhdenvertaisuus ja syrjintä

Lainsäädäntö lähtökohtana

Turvapaikanhakijan laillista asemaa säätelevät tärkeimmät lait ovat

  • Vastaanottolaki eli Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta 746/2011.

  • Ulkomaalaislaki 301/2004, useita muutoksia vuosina 2015, 2016. Laki sääntelee maahantulon edellytyksiä, viisumeita, maassa oleskelun edellytyksiä, työn tekoa, kansainvälistä suojelua, maasta poistamista, turvaamistoimia.

  • Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014.

Kattava lainsäädäntö löytyy osoitteesta Finlex.fi.

Kansainväliset sopimukset säätelevät turvapaikanhakijan asemaa. Suomi on hyväksynyt seuraavat sopimukset:

  • Euroopan ihmisoikeussopimus,

  • Kidutuksen vastainen yleissopimus,

  • Lasten oikeuksien sopimus

  • Geneven pakolaissopimus.

Syrjintä: 

Suomalaisessa yhteiskunnassa on sekä maahanmuuttoon myönteisesti että kielteisesti suhtautuvia ihmisiä ja toimijoita.

Syrjintä on Suomen perustuslaissa kielletty. Se on ensisijaisesti rikos.

Etninen syrjintä tarkoittaa:

  • ihmisten eriarvoista kohtelua sillä perusteella, että he kuuluvat valtaväestöstä eriävään etniseen tai kansalliseen ryhmään.

  • ihmisen asettaminen eriarvoiseen asemaan uskonnon, ihonvärin tai kansalaisuuden perusteella.

  • uhkaavan, vihamielisen, halventavan tai nöyryyttävän ilmapiirin luominen ja kiusaaminen

  • käsky tai ohje syrjiä on syrjintää.

Karkea syrjintätapaus etenee rikosprosessiin saakka. Rikoksesta ilmoitetaan poliisille. Ulkomaalaistaustainen rikoksen uhri voi hakea apua myös

Yhdenvertaisuusvaltuutettu   (puh.  0295666817, asiakaspalvelupäivystys arkisin klo 10-12 )

Yhdenvertaisuusvaltuutetulta voi pyytää apua, jos on kokenut tai havainnut syrjintää:

  • Iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

  • Valtuutetun tehtäviin kuuluu myös syrjinnän vaarassa olevien ryhmien olojen, oikeuksien ja aseman edistäminen.

  • Valtuutettu valvoo ulkomaalaisten maasta poistamista ja toimii kansallisena ihmiskaupparaportoijana.

  •  Yhdenvertaisuusvaltuutettu neuvoo syrjintäasioissa ja syrjintäilmoituksen tekemisessä.

  • Työssä tai rekrytoinnissa tapahtuvaa syrjintään puuttumisessa auttavat työsuojeluviranomaiset.

Yhdenvertaisuuslain toteutumista valvovat yhdenvertaisuusvaltuutettu ja syrjintälautakunta. Heille voi tehdä ilmoituksen, mikäli joutuu syrjityksi:

 

Turvapaikanhakijan oikeudet: (Lähde maahanmuuttoviraston verkkosivut www.maahanmuuttovirasto.fi).

Vastaanottopalvelut:

  • majoitus, vastaanotto- ja käyttöraha,

  • sosiaalipalvelut, terveydenhuoltopalvelut,

  • tulkki- ja käännöspalvelut

  • työ- ja opintotoiminta.

  • Vastaanottopalveluina voidaan järjestää myös ateriat.

  • Oikeus tehdä työtä kolmen/kuuden kuukauden jälkeen Suomeen tulosta: Maahanmuuttoviraston ohjeistukset työskentelystä.

Oikeus vastaanottopalveluihin jatkuu turvapaikkahakemuksen käsittelyn ajan. Vastaanottokeskukset järjestävät tarvittavat palvelut vastaanottopalveluina.

Turvapaikanhakijoilla ei ole oikeutta perheenyhdistämiseen. Perheen jäsenet eivät voi saada oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Turvapaikanhakija ei saa Kelan etuuksia, mutta hän on oikeutettu vastaanottorahaan. Jos turvapaikanhakija saa oleskeluluvan, hän on oikeutettu Kelan ja kuntien tarjoamiin tukiin.

Vastaanottopalveluiden tarkoitus on turvata vain perustarpeet.

Perustarpeiden ylittävien palveluiden määrä vaihtelee alueittain.

Osa oppilaitoksista voi edellyttää opiskelijalta oleskelulupaa.

Tehtävä: Tutustu seuraaviin sivuihin:

Lähteet:

Finlex: http://www.finlex.fi/fi/.

Nollalinja lähisuhdeväkivallalle ja naisiin kohdistuvalle väkivallalle.  Setlementti. Tampere. THL & Oikeusministeriö. Verkkosivut: https://www.nollalinja.fi/.

Riku. Rikosuhripäivystys. Oikeusministeriö. Verkkosivut: https://www.riku.fi/fi/etusivu/.

Riku. Auttava puhelin. Oikeusministeriö. Verkkosivut: https://www.riku.fi/fi/palvelut/auttava+puhelin+116+006/-

Työsuojelu.fi. Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu. http://www.tyosuojelu.fi/home

Yhdenvertaisuusvaltuutettu. Verkkosivut: https://www.syrjinta.fi/web/FI/-

 

 

Materiaalista suoritettu

Materiaalista suoritettu

1 Mielekäs arki
1.1. Hyvinvointi1.2. Lähiympäristö ja vaikuttaminen1.3. TerveysHygienia1.4. Arjen toiminnot1.5. Perhekulttuurit SuomessaRavinto ja ruokakulttuuri1.7. Lasten arki1.6. Yhdenvertaisuus ja syrjintä1.8. Lastensuojelu1.9. Asuminen, kestävä kehitys ja toimeentulo