6 Ohjaajalle ja opettajalle

Taustaa:

Turvapaikanhakijoille suunnattua esikotoutumisen mallia on työstetty Otto-hankkeessa vuosina 2016-2018. Hankkeen aikana tuotettiin verkkojulkaisu: Polkuja suomalaiseen yhteiskuntaan – Esikotoutumisen mahdollisuudet”

Hankkeen lähtökohtaisena ajatuksena on se, että kotoutumisen tulisi alkaa mahdollisimman nopeasti Suomeen tulon jälkeen. Pitkittyneet turvapaikkapäätökset viivästyttävät kotoutumista, joka voi aiheuttaa haasteita myöhemmälle selviytymiselle suomalaisessa yhteiskunnassa. Esikotoutumisen ajatuksena on, että vaikka turvapaikanhakija ei kuulu varsinaisen kotoutumislainsäädännön piiriin voidaan sitä tukevia toimintoja toteuttaa arkisissa toiminnoissa vastaanottokeskuksissa. Tällä hetkellä esikotoutumisesta turvapaikkaprosessin aikana keskustellaan ja se herättää myös erilaisia tulkintoja:  Turvapaikanhakijoiden varastoinnin vaihtoehdot Haverinen V-S 3.5.2018

Toiveena on, että hankkeen tuloksia hyödynnettäisiin vastaanottokeskusten arjen työssä, niin turvapaikanhakijoille suunnatuissa oppimistilanteissa kuin ohjaajien tekemissä ohjaustilanteissa.

Esikotoutumisen malli

Mallia varten hankkeessa mukana olevissa vastaanottokeskuksissa kuvattiin esikotoutumiseen liittyvät osa-alueet ja niitä vahvistavat prosessit. Hankkeen osa-alueita ovat 1) Mielekkään arjen jäsentyminen, 2) Turvapaikanhakijan pyskososiaalinen tuki, 3) Työelämävalmiudet ja -taidot 4) Turvapaikanhakijan osaamisen tunnistaminen.

Hankkeen aikana tehdyt mallinnukset kustakin eri osa-alueista ovat luettavissa tästä sähköisestä materiaalista. Sähköinen materiaali sisältää kuvaukset kyseessä olevasta esikotoutumisen mallin osa-alueesta, sekä hankkeessa työskennelleiden henkilöiden tekemiä artikkeleita, joihin pääsee linkkien avulla.

Oppimateriaali

Kuvausten lisäksi malliin sisällytettiin turvapaikanhakijoille suunnattu oppimateriaali, jota voidaan hyödyntää vastaanottokeskuksissa turvapaikkapäätöstä odotellessa. Materiaalia on mahdollista soveltaa niin suomen kielen oppimisessa, suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin tutustumisessa kuin myös turvapaikanhakijoiden itsenäisessä opiskelussa. Materiaalit on pyritty luomaan siten, että niiden avulla on mahdollista oppia myös suomen kielen sanastoa itsenäisesti. Osa materiaaleista on myös käännetty arabian ja farsin kielille.

Oppimateriaali sisältää lyhyet kuvaukset käsiteltävistä teemoista, linkit muihin sähköisiin tietovarantoihin sekä erilaisia oppimista vahvistavia tehtäviä. Tehtäviä on mahdollista tehdä joko ohjatusti tai itsenäisesti. Osa tehtävistä on digitaalisessa muodossa. Oleellista on, että turvapaikanhakijaa tuetaan ja ohjataan ko. materiaalin käyttöön.

 

Lähteet:
Ville-Samuli Haverinen, 2018. Turvapaikanhakijoiden varastoinnin vaihtoehdot ja (esi)kotoutumisen merkitykset. Otto-loppuseminaari, 3.5.2018, Jyväskylä. Glase. Turvallisuuden monikerroksiset rajat-hanke.  Itä-Suomen yliopisto.
Leila Nisula, 2018. Polkuja suomalaiseen yhteiskuntaan – Esikotoutumisen mahdollisuudet. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 246. Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Materiaalista suoritettu

Materiaalista suoritettu