2.5 Itsetuhoiset ajatukset ja itsensä vahingoittaminen

Itsetuhoisuus

  • Itsetuhoisuus liittyy mielen pahoinvointiin.

  • Itsetuhoisten ajatusten tavoitteena ei välttämättä ole kuolema.

  •  Itsetuhoisten ajatusten taustalla voi olla halu päästä eroon  ja saada helpotusta sietämättömästä olotilasta.

  • Omassa mielessä tilanne tuntuu umpikujalta

  • Usein pahaa oloa puretaan päihteiden käytöllä, viiltelyllä tai muulla itseä vahingoittavalla käyttäytymisellä.

Itsetuhoiset ajatukset ja itsetuhoinen käyttäytyminen ovat oire erittäin hankalasta elämäntilanteesta.

Itsemurha

  • Itsemurhalla tarkoitetaan sitä, kun joku riistää itseltään hengen.

  • Puhutaan laajennetusta itsemurhasta silloin, kun henkilö riistää samalla myös muiden henkiä (esimerkiksi perheenjäsentensä).

Omien voimavaroista huolehtiminen ehkäisee itsetuhoista käyttäytymistä.

Itsemurhariskin tunnistaminen – itsemurhan riskitekijöitä

  • itsemurha-ajatukset

  • halu kuolla

  • vaikea masennus tai ahdistuneisuus

  • vaikea pitkäaikainen sairaus, erityisesti kipua tuottava sairaus

  • lisääntynyt alkoholin tai lääkkeiden käyttö

  • henkilö nukkuu liian vähän tai liian paljon

  • henkilö vetäytyy omiin oloihinsa tai tuntee itsensä etääntyneeksi

  • henkilö osoittaa raivoa tai puhuu kostavansa

  • joku sukulainen tai läheinen on tehnyt itsemurhan

  • henkilö puhuu, että tuntee itsensä toivottomaksi ja on umpikujassa

  • henkilö on kokenut suuria elämänmullistuksia ja kriisejä

  • aikaisemmat itsemurhayritykset

  • henkilö etsii itselleen keinoa tappaa itsensä

  • henkilöllä on suunnitelma siitä, kuinka hän tappaa itsensä

Itsensä vahingoittamisen ja itsemurhan vaara on sitä suurempi, mitä useampi yllämainituista seikoista täyttyy.

Mistä saa apua?

  • Elämän merkityksen ja kuolemaan liittyvien kysymysten pohtiminen ovat normaali osa elämää.

  • Jos kuitenkin havaitset itsesi pohtimasta jatkuvasti kuolemaa tai huomaat toisten tekevän sitä, on syytä hakea apua.

  • Itsetuhoisuudesta, ahdistuksesta ja itsemurhista pitää puhua avoimesti.

  • Apua pitää pyytää, jos omat voimavarat eivät riitä.

  • Itsetuhoisuudesta ja itsemurhista puhuminen ei lisää itsemurhia.

Kun henkilöllä on itsetuhoisia tai itsemurhaan viittaavia ajatuksia seuraavista asioista on apua:

Läsnäolo:

  • Kun olo on ahdistunut, ajatukset kiertää kehää ja elämä tuntuu toivottomalta, on hyvä että on joku, joka on läsnä.

  • Jos oma olosi on ahdistunut, yritä hakeutua ystävien, läheisten tai jonkun ammattilaisen seuraan.

  • Toisen ihmisen läsnäolo usein helpottaa omaa oloa ja tuo turvallisuutta.

  • Jos läheisesi on ahdistunut ja hänellä on itsetuhoisia ajatuksia, älä jätä häntä yksin.

  • Ole läsnä, vaikka hän ei haluaisikaan puhua tilanteestaan juuri nyt.

 

Puhuminen ja kuuntelu.

  • Puhuminen omasta olosta, ahdistuksesta ja itsetuhoisista ajatuksista auttaa. Hakeudu muiden seuraan.

  • On tärkeää, että voi puhua ääneen omia tunteitaan.

  • On tärkeää, että joku kuuntelee.

  • Jos henkilö kertoo itsetuhoisista ajatuksista: älä syyllistä häntä. Älä anna neuvoja ja ohjeita. Pyri kuuntelemaan ja olemaan tukena.

  • Mikäli tuet läheistäsi, jolla on itsetuhoisia ajatuksia, pidä huolta myös omasta jaksamisestasi.

  • Etsi myös muita jotka voivat auttaa.

 

Seuraavat kysymykset auttavat henkilöä jäsentämään ja kuvaamaan omaa tilannettaan:

  • Miten koet stressin, ahdistuksen ja vaikean elämäntilanteen?

  • Miksi koet näin?

  • Onko sinulla ollut itsemurha-ajatuksia?

  • Onko sinulla valmis suunnitelma itsemurhan toteuttamiseksi?

  • Oletko aikaisemmin yrittänyt itsemurhaa?

Jos henkilöllä on suunnitelma itsemurhan toteuttamiseksi:

  • Älä jätä häntä yksin.

  • Poista hänen ulottuviltaan aseet, alkoholi, lääkkeet, huumeet ja terävät esineet.

  • Ole yhteydessä vastaanottokeskuksen sairaanhoitajaan tai ohjaajiin, jotta itsetuhoinen henkilö saa ammattiapua tilanteessa.

  • Hätätapauksessa soita yleiseen hätänumeroon 112.

Lisätietoa ja apua saa

Materiaalista suoritettu

Materiaalista suoritettu

2. Oma hyvinvointi ja jaksaminen
2.1 Stressi ja kriisi2.2 Stressistä selviäminen2.3 Pohjoinen luonto hyvinvoinnin tukena2.4 Rentoutuminen2.5 Itsetuhoiset ajatukset ja itsensä vahingoittaminen2.6 Mistä saan apua, kun en jaksa?