2.5 Itsetuhoiset ajatukset ja itsensä vahingoittaminen
Itsetuhoisuus
- Itsetuhoisuus liittyy mielen pahoinvointiin.
- Itsetuhoisten ajatusten tavoitteena ei välttämättä ole kuolema.
- Itsetuhoisten ajatusten taustalla voi olla halu päästä eroon ja saada helpotusta sietämättömästä olotilasta.
- Omassa mielessä tilanne tuntuu umpikujalta
- Usein pahaa oloa puretaan päihteiden käytöllä, viiltelyllä tai muulla itseä vahingoittavalla käyttäytymisellä.
Itsetuhoiset ajatukset ja itsetuhoinen käyttäytyminen ovat oire erittäin hankalasta elämäntilanteesta.
Itsemurha
- Itsemurhalla tarkoitetaan sitä, kun joku riistää itseltään hengen.
- Puhutaan laajennetusta itsemurhasta silloin, kun henkilö riistää samalla myös muiden henkiä (esimerkiksi perheenjäsentensä).
Omien voimavaroista huolehtiminen ehkäisee itsetuhoista käyttäytymistä.
Itsemurhariskin tunnistaminen – itsemurhan riskitekijöitä
- itsemurha-ajatukset
- halu kuolla
- vaikea masennus tai ahdistuneisuus
- vaikea pitkäaikainen sairaus, erityisesti kipua tuottava sairaus
- lisääntynyt alkoholin tai lääkkeiden käyttö
- henkilö nukkuu liian vähän tai liian paljon
- henkilö vetäytyy omiin oloihinsa tai tuntee itsensä etääntyneeksi
- henkilö osoittaa raivoa tai puhuu kostavansa
- joku sukulainen tai läheinen on tehnyt itsemurhan
- henkilö puhuu, että tuntee itsensä toivottomaksi ja on umpikujassa
- henkilö on kokenut suuria elämänmullistuksia ja kriisejä
- aikaisemmat itsemurhayritykset
- henkilö etsii itselleen keinoa tappaa itsensä
- henkilöllä on suunnitelma siitä, kuinka hän tappaa itsensä
Itsensä vahingoittamisen ja itsemurhan vaara on sitä suurempi, mitä useampi yllämainituista seikoista täyttyy.
Mistä saa apua?
- Elämän merkityksen ja kuolemaan liittyvien kysymysten pohtiminen ovat normaali osa elämää.
- Jos kuitenkin havaitset itsesi pohtimasta jatkuvasti kuolemaa tai huomaat toisten tekevän sitä, on syytä hakea apua.
- Itsetuhoisuudesta, ahdistuksesta ja itsemurhista pitää puhua avoimesti.
- Apua pitää pyytää, jos omat voimavarat eivät riitä.
- Itsetuhoisuudesta ja itsemurhista puhuminen ei lisää itsemurhia.
Kun henkilöllä on itsetuhoisia tai itsemurhaan viittaavia ajatuksia seuraavista asioista on apua:
Läsnäolo:
- Kun olo on ahdistunut, ajatukset kiertää kehää ja elämä tuntuu toivottomalta, on hyvä että on joku, joka on läsnä.
- Jos oma olosi on ahdistunut, yritä hakeutua ystävien, läheisten tai jonkun ammattilaisen seuraan.
- Toisen ihmisen läsnäolo usein helpottaa omaa oloa ja tuo turvallisuutta.
- Jos läheisesi on ahdistunut ja hänellä on itsetuhoisia ajatuksia, älä jätä häntä yksin.
- Ole läsnä, vaikka hän ei haluaisikaan puhua tilanteestaan juuri nyt.
Puhuminen ja kuuntelu
- Puhuminen omasta olosta, ahdistuksesta ja itsetuhoisista ajatuksista auttaa. Hakeudu muiden seuraan.
- On tärkeää, että voi puhua ääneen omia tunteitaan.
- On tärkeää, että joku kuuntelee.
- Jos henkilö kertoo itsetuhoisista ajatuksista: älä syyllistä häntä. Älä anna neuvoja ja ohjeita. Pyri kuuntelemaan ja olemaan tukena.
- Mikäli tuet läheistäsi, jolla on itsetuhoisia ajatuksia, pidä huolta myös omasta jaksamisestasi.
- Etsi myös muita jotka voivat auttaa.
Seuraavat kysymykset auttavat henkilöä jäsentämään ja kuvaamaan omaa tilannettaan:
- Miten koet stressin, ahdistuksen ja vaikean elämäntilanteen?
- Miksi koet näin?
- Onko sinulla ollut itsemurha-ajatuksia?
- Onko sinulla valmis suunnitelma itsemurhan toteuttamiseksi?
- Oletko aikaisemmin yrittänyt itsemurhaa?
Jos henkilöllä on suunnitelma itsemurhan toteuttamiseksi:
- Älä jätä häntä yksin.
- Poista hänen ulottuviltaan aseet, alkoholi, lääkkeet, huumeet ja terävät esineet.
- Ole yhteydessä vastaanottokeskuksen sairaanhoitajaan tai ohjaajiin, jotta itsetuhoinen henkilö saa ammattiapua tilanteessa.
- Hätätapauksessa soita yleiseen hätänumeroon 112.
Lisätietoa ja apua saa
- Vastaanottokeskuksen henkilökunta
- Valtakunnallinen kriisipuhelin: puh. 010 195 202 (arkisin klo 9.00–07.00, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00)
- Suomen mielenterveysseura
- Mielenterveystalo, Vapaaksi viiltelystä omahoito-ohjelma: https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/itsearviointi_omaapu/oma-apu/vapaaksi_viiltelysta/Pages/default.aspx
Materiaalista suoritettu
Materiaalista suoritettu