3.2 Tunnista ja sanoita oma osaamisesi

Osaaminen kehittyy läpi koko elämän, ja me ihmiset opimme eri asioita eri tavoin. Osaamista kertyy monista lähteistä. Tieto muodostuu opinnoista, tutkinnoista ja asiantuntemuksesta. Taito syntyy käytännön tekemisestä, tiedon soveltamisesta ja asioiden toteuttamisesta. Tahto näkyy asenteessa ja kiinnostuksessa. Kokemus karttuu elämänkokemuksesta, harrastuksista ja työkokemuksesta. Identiteetti rakentuu omista ominaisuuksista, valmiuksista, arvoista ja tavasta toimia. Lisäksi verkostot eli kontaktit, ryhmät ja yhteisöt vahvistavat osaamista ja tukevat sen kehittymistä.

Osaamisen tunnistamisesta on monia hyötyjä: se helpottaa työnhakua ja urasuunnittelua, vahvistaa itseluottamusta, auttaa sanoittamaan osaamista työnantajille sekä tukee koulutusvalintojen tekemistä.

Harjoitus 1. Oman osaamisen tunnistaminen

A. Kuuntele Lookout hankkeessa tehty video, Oman osaamisen tunnistaminen. Voit videon

antamien ideoiden pohjalta miettiä omaa osaamistasi ja sen kertymistä vuosien aikana.

Voit myös kirjata asioita myös paperille.

B. Mieti SWOT-analyysi vahvuudet, mahdollisuudet, uhkat ja heikkoudet avulla

Vahvuuteni

  • Mitkä ovat vahvuuteni?

  • Missä olen erityisen hyvä?

  • Mitä taitoja haluan käyttää?

  • Milloin olen parhaimmillani?

Mahdollisuudet

  • Mitkä asiat auttavat minua eteenpäin?

  • Mitä kontakteja/verkostoja minulla on?

  • Miten voin kehittää itseäni?

  • Mitä lisäarvoa voin tuottaa muille

Tehtävä: Pysähdy hetkeksi pohtimaan mielessäsi omia vahvuuksiasi ja mahdollisuuksiasi työllistymisen polulla.

Harjoitus 2. Pohdintatehtävä

Kolmen näkökulman menetelmä

Kirjoita kolme listaa:

  • Mitä sinä itse koet osaavasi?

  • Mitä muut ihmiset ovat sanoneet sinun osaavan?

Mitä erilaiset työssä tai vapaa-ajalla saamasi tehtävät ovat vaatineet sinulta?

Harjoitus 3. Sanoita osaaminen

Valikoi itsellesi sopivia osia Lookout out hankkeen materiaalipaketista

Lookout-työkalun tehtävät auttavat sinua – tunnistamaan, sanoittamaan ja tuotteistamaan omaa osaamistasi monipuolisten harjoitteiden avulla.

Kuuntele, kirjoita ja pohdi Lookout hankkeen tuottaman videon avulla

Linkki Lookout hankkeen sivuille:  https://lookout.humak.fi/lookout-digityokalu/

Materiaalista suoritettu

Materiaalista suoritettu