2.1. Luonnon voimalla hyvinvoinnin lähteille

Luonnon ja hyvinvoinnin yhteys on kiistaton ja vahva. Luonnon terveysvaikutukset ovat todennettavissa jo muutaman minuutin luonnossa olon jälkeen. Luonnon tarjoamat maisemat sekä ääniympäristö ovat palauttavia, virkistäviä ja voimaa antavia elementtejä. Luonnon tuomat hyvinvointivaikutukset löytyvät lähempää kuin arvaammekaan, lähiympäristöstämme ja osana tavallista arkeamme olevasta luonnosta. Katsotaan siis ympärillemme uudella tavalla! Tästä osiosta löydät kolme luontoperusteista hyvinvointiharjoitusta.
Harjoitus 1 – Lähden luontoon kaikkia aistejani viritellen ja hyödyntäen
Alla olevan harjoituksen avulla voin hyödyntää kaikkia aistejani ja keskittyä omaan kehooni sitä tunnustellen. Harjoituksen voin tehdä valitsemassani ympäristössä rauhallisesti kävellen. Harjoituksen tekeminen soveltuu myös kaikkiin säätiloihin, eri vuodenaikoina ja erilaisessa säässä voin havaita aisteillani erilaisia asioita.
Harjoitus 2 – Katson lähelle uudella tavalla
Lähden lähiympäristöön kävelylle ja havainnoin tuttua maisemaa, tuttuja polkua uusin tavoin. Esimerkiksi luuppien avulla voin tarkastella luonnon tarjoamia yksityiskohtia ihan uusin silmin.
- Mitä kaikkea näen ympärilläni?
- Millaiset yksityiskohdat kiinnittävät huomioni?
- Mikä on kaunista, mikä on karua?
- Miltä tämä tuttu ympäristö on mielestäni näyttänyt aiemmin?
- Näenkö nyt siinä jotain uutta?
Harjoitus 3 – Luonto synnyttää taidetta
- Luontoympäristö tarjoaa laajan kirjon mm. värejä, muotoja ja ääniä kaikkina vuodenaikoina.
- Luonnon ääniympäristöstä löytyy monenlaisia ääniä, jotka vievät meitä erilaisiin muistoihin ja tunnelmiin.
- Vien ystäväni luontoon, jossa kuvaamme huomiomme kiinnittäviä asioita. Luonnon kuvaaminen ja videoiden ottaminen tarjoaa minulle mahdollisuuden luoda omannäköistäni taidetta. Kuvista voin koostaa yksin tai yhdessä ystäväni kanssa video tai kuvakoosteen. Kuviin voin myös palata myöhemmin ja muistella yhdessä ystävän kanssa koettua luontohetkeä.
- Mistä haluan ottaa kuvan? Mikä on lempipuuni? Mitä ääniä kuulen ympärilläni? Mikä on minun lempiääneni luonnossa?
Materiaalista suoritettu
Materiaalista suoritettu