2.2. Taiteen, musiikin ja luovuuden mahdollisuudet hyvinvoinnin vahvistajana

Kulttuurin ja taiteen tuomat mahdollisuudet hyvinvointimme tukena ovat meidän jokaisen saavutettavissamme ja hyödynnettävissämme. Kulttuuri on läsnä meidän arjessamme ja erilaisissa elämäntilanteissamme monin tavoin. Taiteen ja kulttuuriin hyvinvointivaikutukset ovat kokonaisvaltaisia ja ennaltaehkäisyn merkitys on suuri. Taiteen ja kulttuurin parista löytyy jokaiselle jokin omaan mielenkiintoon sopiva sisältö, kuten esimerkiksi kirjallisuus, urheilu, musiikki tai elokuvat.
Harjoitus 1 – Musiikki osana elämäntarinaa erilaisissa hetkissä
Musiikki on mukana elämässämme jo syntymästä alkaen. Olemme erilaisten äänten ja rytmien ympäröimiä ensihetkistämme alkaen. Musiikki on läsnä arjen rutiineissamme sekä elämämme merkittävissä hetkissä. Musiikkia koetaan yksin ja yhdessä, se antaa meille esimerkiksi voimaa, lohtua ja iloa erilaisissa tilanteissa elämämme varrella. Millaisesta musiikista pidän? Mikä musiikkikappale tai –tyyli antaa minulle voimaa tai energiaa? Millainen musiikki lohduttaa? Millainen musiikki rauhoittaa minua? Mikä on minun oma elämäni biisi? Kuuntelen erilaista musiikkia ja tunnustelen, mitä eri kappaleet saavat minut tuntemaan. Löydän oman elämäni biisin tai oman voimakappaleeni.
Harjoitus 2 – Kulttuuri kaikkien saatavilla ja lähellä
Elämme kulttuurin ympäröimänä. Sukupolvien yli kulkevat arvot, tavat ja perinteet ovat osa kulttuuriamme. Kulttuuri näkyy elämässämme monilla tasoilla; se on osa yksityistä elämää, yhteisöissä tekemistä ja kokemista sekä yhteiskunnallisia toimintatapoja. Kulttuuri lisää yhteenkuuluvuutta ja vähentää yksinäisyyttä. Tunnistanko mitä kaikkia kulttuurisia elementtejä on elämässäni? Olenko milloin käynyt kirjastossa? Harrastanko liikuntaa, olenko mukana jossain seuratoiminnassa? Onko minulla olemassa jokin oma harrastus? Pelaanko esimerkiksi jotain peliä jonkun kanssa silloin tällöin? Olenko kuunnellut radiota tai podcasteja? Olenko kiinnittänyt huomiota ympärilläni olevaan arkkitehtuuriin?
Harjoitus 3 – Kuvat, tekstit ja kortit ajattelun herättäjinä
Erilaiset kuvat, tekstit ja kortit voivat kuvata sen hetkistä tunnettamme tai elämäntilannettamme. Ne voivat myös auttaa jäsentämään toiveitamme, unelmiamme tai vaikeasti sanoitettavia ajatuksia. Kuvia, tekstejä ja kortteja on löydettävissä ja hyödynnettävissä monissa eri paikoissa. Millaisia kuvia löydän kotini kirjoista, valokuvakansioista tai mobiililaitteistani? Entäpä millaisia kuvia löydän peleistä tai onnittelukorteista?
Materiaalista suoritettu
Materiaalista suoritettu