5.5 Ohjaamojen hyvät käytänteet

Kohti yhdenvertaista Ohjaamoa

Tälle sivulle olemme koonneet sellaisia Ohjaamojen hyviä käytäntöjä, joiden avulla edistetään pienin askelin ja konreettisesti yhdenvertaisuutta, saavutettavuutta ja osallisuutta Ohjaamoissa. Hyvät käytänteet on koottu Ohjaamoita haastattelemalla keväällä 2021.

”Yhdenvertaisuutta ei ole se, että kaikki saavat samat palvelut, vaan palveluita tulee antaa enemmän niille, jotka niitä enemmän tarvitsevat.” 

Asiakasraati 

Asiakasraati muodostuu yleensä 5-10 vapaaehtoisesta nuoresta. Asiakasraadit voivat olla avoimia tai suljettuja. Asiakasraadin tulisi olla mahdollisimman moninainen, mukaan tulisi saada erilaisia nuoria. Asiakasraadin nuoret olisi hyvä ottaa mukaan kehittämispäiviin, jolloin nuorten tuottamat ideat siirtyvät aidosti Ohjaamon käytänteisiin.  

Mystery Shopping eli testiasiointi 

Mystery shoppaaja tekee testikäynnin ja arvioi saamaansa palvelua objektiivisesti. Ohjaamossa tämä tarkoittaa sitä, että eri asiakasryhmiä edustavat nuoret tulevat  käyttämään palveluita ja antavat työryhmälle palautetta siitä, miten heidät huomioitiin ja millaista palvelua he saivat. Yhdessä Ohjaamossa oli esimerkiksi palkattu vammaisia nuoria testaamaan Ohjaamon esteettömyyttä.  

Case-palaverit ja ammatillinen reflektio

Työryhmän yhteinen keskustelu ja yhteinen reflektio toiminnan kehittämiseksi ja moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden avaamiseksi on tärkeää. Kun työryhmä keskustelee moninaisuuteen liittyvistä caseista, työntekijöiden yhteinen ymmärrys lisääntyy ja monialainen yhteistyö tiivistyy. Case-käsittelyssä voidaan hälventää esim. sukupuoleen, ikään ja vieraskielisyyteen liittyvät tunnistetiedot ja case voidaan käsitellä nimettömänä.  

Maahanmuuttaja-asiakkaille suunnatut omat palvelut Ohjaamon sisällä 

Ohjaamo voi järjestää maahan muuttaneille nuorille suunnattuja palveluja esimerkiksi kerran viikossa, jolloin tarjolla on apua lomakkeisiin, kouluun hakuun jne. Palvelu voi olla monimuotoinen, jolloin paikalla on esimerkiksi järjestöjen monikulttuurityöntekijöitä tai omakielisiä palveluita nuorille.  

Selkeä asiakaspolku 

Palveluprosessia tulisi päivittää jatkuvasti ja asiakaslähtöisesti. Asiakaspolun tulisi olla moninaisuutta huomioivaa. Kaikkien Ohjaamon verkoston ohjaajien ja työntekijöiden tulisi olla selvillä asiakaspolusta. Kuten yhdessä Ohjaamossa todettiin, asiakkaan ensimmäisessä kontaktissa Ohjaamon aulassa, tulisi ”virkahattu ottaa pois päästä 

Turvallisemman tilan periaate 

Ohjaamon tila on saavutettava ja yhdenvertainen kaikille ja sinne on kaikilla turvallista tulla. Tilassa on huomioitava esteettömyys sekä fyysisestä että henkisestä näkökulmasta. Esimerkki tällaisesta tilasta on yhdessä Ohjaamossa sukupuolisensitiivinen nuorisotila.  

Digisaavutettavuus  

Yleensä kuvapalveluiden kuvissa ei näy moninaisuus, vaan ne ovat stereotypisoivia ja luokittelevia. Yhdessä Ohjaamossa tämä on ratkaistu niin, että markkinoinnissa ei käytetä ihmisten kuvia lainkaan.  Ohjaamoissa on tärkeää saada koulutusta sosiaalisen median ja verkkosivujen yhdenvertaisuuteen ja saavutettavuuteen. 

Monimuotoinen työyhteisö 

Mitä moninaisempi työyhteisö on, sen paremmin moninaisuus on mahdollista huomioida suhteessa asiakkaisiin. Yhdessä Ohjaamossa toiveena rekrytoinnin tavoitteena on rikastuttaa työyhteisöä kielellisesti ja kulttuurisesti.   

Jalkautuminen nuorten pariin 

Pandemian aikana on syntynyt suuri huoli siitä, että nuoria ei enää saavuteta, joten Ohjaamon työntekijät jalkautuivat nuorten pariin esimerkiksi ostoskeskukseen. Jalkautumisen tavoitteena on kysellä, mitä nuorille kuuluu ja kertoa Ohjaamon palveluista. Näin on löydetty myös niitä nuoria, jotka eivät itse ole löytäneet Ohjaamoon. 

Kolmannen sektorin osaamisen hyödyntäminen Ohjaamoissa 

Järjestöillä ja yhdistyksillä on valtavasti moninaisuuteen liittyvää osaamista, jota Ohjaamot voisivat hyödyntää. Yhteistyö kolmannen sektorin kanssa on tärkeää ja sitä kannattaa lisätä. Esimerkiksi tilaratkaisuilla voidaan kunnissa edistää sitä, että nuorten on mahdollista löytää monta palvelua saman katon alta. Tilaratkaisuilla voidaan edistää myös työntekijöiden monialaista yhteistyötä.   

Työyhteisön yhteishenki

Työyhteisön yhteishenki, monialainen työyhteisö ja yhteiset arvot edesauttavat yhdenvertaista asiakaskohtaamista. On tärkeä tunnistaa, että työpaineet ja jatkuva muutos haastavat monialaista yhteistyötä ja yhteishenkeä. Kun työyhteisössä on turvallinen ilmapiiri, voidaan hankalistakin asioista keskustella ja se edistää yhteistä ymmärrystä siitä, mitä aito yhdenvertaisuus on. 

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma on käytännönläheinen, työyhteisön jäseniä ja asiakkaita osallistava asiakirja, joka auttaa yhdenvertaisessa ohjaamisessa Ohjaamoiden arjessa. Ohjaamoiden tehdessä omaa tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa työryhmä pääsee keskustelemaan arvoista, asenteista ja työn yhteisistä tavoitteista ja näkökulmista. Mitä yhdenvertaisuus tarkoittaa juuri meidän Ohjaamossamme? Lue lisää 5.4. -kohdasta.