5.3 Osallisuus

Osallisuus on monitahoinen käsite eikä sille ole olemassa yhtä vakiintunutta määritelmää. Usein osallisuuden ajatellaan sisältävän ainakin seuraavat tekijät:

  • tunne kuulumisesta johonkin
  • osallistuminen
  • mahdollisuus vaikuttaa

Ensinnäkin osallisuuden kokemukseen liittyy subjektiivinen tunne siitä, että kuuluu itselle tärkeään ja merkitykselliseen yhteisöön tai toimintaan. Toiseksi osallisuuden ajatellaan edellyttävän osallistumista ja kolmanneksi siihen kuuluu myös mahdollisuus vaikuttaa omiin tai yhteisiin asioihin. Tällöin tunnekokemusta, osallistumista ja vaikuttamismahdollisuuksia tarkastellaan osallisuuden tasavertaisina osatekijöinä. Osallisuutta ei voi kokea yksin, vaan se syntyy aina suhteessa toisiin.

Osallisuutta voidaan tarkastella eri näkökulmista:

  • Sosiaalinen osallisuus tarkoittaa yhteiskuntaan kiinnittymistä. Se liittyy valtion velvollisuuteen mahdollistaa ja tukea kansalaisten osallistumista yhteiskunnan toimintaan. Sosiaalinen osallisuus ymmärretään usein syrjäytymisen vastakohtana.
  • Asiakkaan osallisuus on osa sosiaalista osallisuutta. Asiakkaan osallisuus on periaate, joka toteuttaa, varmistaa ja lisää palvelujärjestelmän sekä asiakastyön asiakaslähtöisyyttä. Asiakas osallistuu aktiivisesti palvelun suunnitteluun, järjestämiseen, tuottamiseen, kehittämiseen tai arviointiin.
  • Asiakasosallisuus on palveluun osallistumista ja vaikuttamista, jolloin palvelujen käyttäjät otetaan mukaan suunnittelemaan palveluita. Asiakasosallisuutta voi tarkastella ainakin kahdella tasolla: asiakas osallistuu pelkästään omien palvelujensa suunnitteluun tai palvelujen kehittämiseen yleisellä tasolla.

Lue lisää!