2.4 Ohjaajan rooleista

Ohjaajana tavoitteenasi on edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä kohdata asiakas yksilönä. Ohjaajina emme kuitenkaan koskaan ole täysin vapaita ennakkokäsityksistämme ja siksi esimerkiksi tietoisuus omasta kulttuurista ja sen vaikutuksesta omiin ennakkokäsitykseemme on tärkeätä. Myös työote ja rooli, jolla kohtaamme eri kieli- ja kulttuuritaustasta tulevia asiakkaita vaikuttaa ohjaustilanteessa mutta myös työyhteisössä, jossa voi olla erilaisia näkemyksiä siitä, millä tavalla asiakkaita tulisi kohdata (ks. seuraava taulukko).

Rooli Milloin Huomioitavaa
Neuvonantaja (adviser)
Maahanmuuton alkuvaiheessa jokapäiväiseen elämään liittyvissä kysymyksissä.
Esimerkiksi viranomaistahojen dokumenttien selvittelyä, opastusta virallisten asioiden hoitamiseen, työnhaun käytänteisiin.
Käytännöllisten kysymysten taustalla saattaa olla myös syvempää ohjausprosessia vaativia kysymyksiä.
Puolestapuhuja (advocate)
Joskus on hyödyllistä toimia maahanmuuttajan puolestapuhujana esimerkiksi työharjoittelupaikkoja haettaessa. Erityisen tärkeää tämä on silloin, jos maahanmuuttaja kohtaa kielteisiä asenteita viranomais- tai työnantajatahoilla.
Mikäli ohjaaja ei itse voi toimia puolestapuhujana, on tärkeää osoittaa joku toinen henkilö, jonka puoleen maahanmuuttaja voi kääntyä saadakseen apua.
Ohjattavan omien verkostojen hyödyntäjä (facilitator)
Ohjaaja selvittää, millaisia tukiverkostoja ohjattavalla on omassa maahanmuuttajayhteisössä ja laajemminkin. Samalla on hyvä tutustua ohjattavan kulttuurille ominaisiin auttamistapoihin.
Ohjaajan kannattaa rakentaa pitkäjänteisesti luottamuksellisia yhteistyösuhteita tällaisiin henkilöihin.
Konsultti (consultant)
Konsultin roolia voidaan tarvita esimerkiksi työyhteisön toimintakäytänteiden kehittämisessä tai ongelmatilanteiden selvittämisessä.
Esimerkiksi suomi toisena kielenä -opettaja voi toimia konsulttina vaikkapa työharjoittelupaikalle menemällä.
Muutosagentti (change agent)
Työyhteisössä aloitteita vaikkapa organisaation kehittämiseksi monikulttuurisuutta paremmin huomioivaksi.
Muutosagentti voi rohkaista erilaisia yhteisöjä keskustelemaan ja tutustumaan monikulttuurisuuteen.
Ohjaaja (counsellor)
Ohjaajan rooli, kun tarvitaan perusteellista käsittelyä ja yksilöllisiin kysymyksiin syventymistä. Voi olla pienryhmä- tai yksilöohjausta.
Ohjaus on vuorovaikutteista yhteistä toimintaa asiakkaan kanssa ja siinä on tällöin vain vähäisesti tiedottamista ja neuvontaa.
Psykoterapeutti (psychotherapist)
Psykoterapeuttinen tai psykiatrinen apu on joskus tarpeen vaikkapa pakolaisilla. Ohjaajalla on tärkeää olla tiedossa omalta alueeltaan oman alan ammattilaisia, joiden puoleen hän voi ohjata asiakkaitaan.
Ohjaaja voi kuitenkin ottaa rohkeasti asian puheeksi vaikka ei itse olekaan terapeutti. Usein ajatus terapiasta vaatii ohjattavalta ja hänen perheeltään sopeutumista ajatukseen – terapia on monissa kulttuureissa vieras käsite.
Taulukko 2.4. Ohjaajan vaihtoehtoisia rooleja (mukaillen Korhonen & Puukarin mukaan Atkinson), ks. Korhonen, V. & Puukari, S. (toim.). 2013. Monikulttuurinen ohjaus- ja neuvontatyö. Juva: PS-Kustannus.

Keskeistä erilaisissa rooleissa on kysymys ohjaajan oman osaamisen rajoista ja kehittymisen haasteista. Ohjaaja ei ole terapeutti eikä ensisijaisesti auttajan roolissa, vaikka ilmiselvää on, että akuutin avun tarpeessa olevaa henkilöä autetaankin. Tämä koskee ohjaustilanteissa niin valtaväestön kuin maahanmuuttotaustaistenkin asiakkaiden kanssa.


Keskustelkaa omassa työyhteisössänne, mikä on kunkin tämänhetkinen rooli maahanmuutto- tai eri kulttuuritaustaisten asiakkaiden kanssa. Miettikää, mitkä tekijät ovat tähän vaikuttaneet. Luokaa yhteistä ymmärrystä, millä tavalla ohjausta kehitettäisiin ”ohjaaja”-roolin mukaiseksi.