Hyväksymis- ja omistautumisterapian hyödyntäminen

Tieto terveellisistä elämäntavoista ei johda suoraan terveyttä ja hyvinvointia edistävään toimintaan. Tiedon ja toiminnan välissä on ainakin ajattelua, mielikuvia, tunteita ja ehkä vielä jotain muutakin. Hyvinvointivalmennuksessa hyödynnetään hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) lähestymistapaa. Se on yksi tapa pureutua tiedon ja toiminnan välimaastoon. HOT:n mukaan lähdetään liikkeelle arvojen ja elämän tärkeiden asioiden tunnistamisesta sekä harjoitellaan tietoisuustaitoja. Näitä on hyödynnetty onnistuneesti myös elämäntapamuutoksissa.

Valmennuksen alussa osallistujan on hyvä tarkastella, elääkö hän arvojensa mukaan. Elämänarvot ovat yksilöllisiä, joskin niissä esiintyvät usein mm. terveys, läheiset, riittävä lepo, opiskelun tai työn ja vapaa-ajan sopiva suhde. Joskus elämäntapamuutoksen tekijä voi havahtua huomaamaan terveyden ja hyvinvoinnin olevan elämän arvojärjestyksen kärkipaikoilla, mutta arjen pyörteissä niiden huomioimiselle ei jää riittävästi aikaa, kiinnostusta tai voimia. Usein omien arvojen pohtiminen ja arvojen mukaisiin tekoihin pyrkiminen tuovat uusia näköaloja elämäntapamuutoksen tekijälle.

HOT -lähestymistapa elämäntapamuutoksissa ohjaa pohtimaan myös ympäristön tarjoamiin houkutuksiin ja ärsykkeisiin suhtautumista. Esimerkiksi voisi olla tarpeen pysähtyä havainnoimaan mitä ajatuksia ja tunteita herää hetkinä, jolloin muutospyrkimyksissä yritetään, onnistutaan, kompuroidaan tai luovutaan. Tietoisuustaidot liittyvätkin elämäntapamuutoksissa juuri mm. edellä mainittujen asioiden äärelle pysähtymiseen.

HOT:aan olennaisesti kuuluvaa psykologista joustavuutta puolestaan voidaan pitää taitona olla läsnä nykyhetkessä sekä tietoisuutena mielen ja kehon tapahtumista ja tuntemuksista. Joustavuus voi olla myös avoimuutta kohdattaville tapahtumille ja tilanteille. Asioita ei pyritä muuttamaan, vaan ne hyväksytään sellaisina kuin ne tulevat vastaan ja ovat. HOT:ssa kysymys kuuluukin: Suhtaudutko muutospyrkimyksissäsi joustavasti uuden opetteluun, onnistumisiin tai ajoittaisiin kompurointeihin? Psykologisen joustavuuden on havaittu johtavan useammin onnistumisiin uusien elämäntapojen opettelussa, joten joustavuuden harjoittelua voikin pitää mielessä myös elämäntapamuutoksissa. Kun pyritään lisäämään unen määrää tai lisäämään ja monipuolistamaan liikunnan harrastamista tai kasvisten ja marjojen käyttöä ruokavaliossa, joustavuus voi näkyä alkuun pieninäkin asioina. Esimerkiksi kiireisessä arjessa lyhyidenkin liikuntatuokioiden lisäämisenä niihin hetkiin ja olosuhteisiin, jotka omassa arjessa ja terveydentilassa ovat mahdollisia käytettävissä olevilla liikuntapaikoilla ja harrastusvälineillä. Tai kasvisten ja marjojen ottamista lautaselle ja välipaloiksi aina silloin kuin niihin tulee mahdollisuus.

Elämäntapamuutoksen tekijät ovat yksilöitä ja kaikilla on luonnollisesti yksilöllisiä tarpeita. Osa elämäntapamuutoksiin pyrkivistä on löytänyt myös HOT:n avulla avaimia onnistumisiinsa. Mikä sopii yhdelle, voi tuntua vieraalta toiselle. Onnistuneeseen elämäntapamuutokseen tarvitaankin oman toiminnan ja henkilökohtaisten mieltymysten tuntemista sekä itselle mielekkäiden tapojen löytymistä.

 

Lähteet: Forman & Butryn 2015, Lappalainen & Lappalainen, 2014a, Lappalainen & Lappalainen 2014b, Rogers ym. 2017.

 

Materiaalista suoritettu

Materiaalista suoritettu