Tulevaisuusmuistelu

Tulevaisuuden muistelu on menetelmä, jossa kuvitellaan, millaisia asiat ovat tulevaisuudessa, kun ne ovat ratkenneet myönteisesti. Sen avulla voidaan paremmin tunnistaa kehittämistavoitteita, niiden esteitä sekä keinoja väistää estäviä tekijöitä. Harjoituksen voi tehdä yksin, parin kanssa tai ryhmänä.

Tässä on kuvattu esimerkki TESSU-valmennuksen käynnistämisestä, kun kokoonnuttiin tyhjän taulun ääreen, johon lähdettiin yhdessä rakentamaan valmennuksen tavoitetta ja sisältöä.

Kuvassa  piirretty hahmo, jonka yläpuolella ajatuskumpassa vuosiluku 2026

Valmennukseen osallistujat jaettiin pienryhmiin ja pyydettiin työstämään seuraavaa tilannetta:

”Kuvittele, että nyt on vuosi 2026 ja aloitat päiväsi Ohjaamossa.”

  • Mikä asia on toisin tai paremmin kuin ennen?
  • Mitkä olivat ne asiat, jotka johtivat asian myönteiseen lopputulokseen?
  • Mitä osaamista ja tekoja tarvittiin, että päästiin tähän?
  • Mikä oli jokaisen rooli ja osuus siinä?

Keskustelulle kannattaa antaa riittävästi aikaa ja ryhmä voi kirjata keskustelun tulokset fläpille piirtäen tai kirjoittaen. Verkossa voi käyttää Jambordia tai muuta vastaavaa.

Tämän jälkeen arvotetaan esimerkiksi kolme tärkeintä asiaa. Näistä oivalluksista syntyy yhteisessä ymmärryksessä valmennuksen diili, joka vastaa kysymyksiin:

  • miksi valmennusta halutaan ja millaista lopputulosta toivotaan valmennuksesta?  =tavoite
  • mihin konkreettisiin kysymyksiin toivotaan ratkaisua valmennuksen tuella? =sisältö
  • miten on varmistettu, että valmennuksen jälkeinen kehittämistyö jatkuu? =seuraavat askeleet

Lataa Tulevaisuudenmuistelu-kortti

Materiaalista suoritettu

Materiaalista suoritettu

Menetelmiä
Avaa asiakasprosessiToteuta valmennusAkvaariokeskusteluTulevaisuusmuistelu