Liikuntaneuvontaa soveltaen
Oppimateriaali on tällä hetkellä pilotointivaiheessa. Tavoitteenamme on, että materiaali on mahdollisimman hyödyllinen ja vastaa käyttäjien tarpeita. Siksi kaikki palaute, kehitysehdotukset ja huomiot ovat meille arvokkaita. Perehdyttyäsi oppimateriaaliin pääset antamaan meille palautetta Webropol-lomakkeen kautta.


Tervetuloa Liikuntaneuvontaa soveltaen -oppimateriaalin pariin!
Toimintarajoitteiset lapset ja nuoret liikkuvat keskimäärin vähemmän kuin ikätoverinsa. Erityisen huolestuttavaa on omaehtoisen liikkumisen vähäinen määrä, vaikka arjen aktiivisuus, leikki ja ulkoilu luovat perustaa aktiiviselle elämäntavalle ja hyvinvoinnille. Liikkumiseen ja mielekkään liikuntaharrastuksen löytämiseen voi liittyä erilaisia toimintakykyyn, ympäristöön tai palveluihin liittyviä haasteita. Myös perheiden mahdollisuudet tukea lapsen ja nuoren liikkumista vaihtelevat.
Liikuntaneuvonta tarjoaa yhden keinon tukea toimintarajoitteisten lasten, nuorten ja heidän perheidensä liikkumista, osallisuutta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Vaikuttavan liikuntaneuvonnan lähtökohtana on lapsen, nuoren ja perheen yksilöllisten tarpeiden, vahvuuksien ja tavoitteiden tunnistaminen sekä osallisuuden mahdollistaminen.
Tämän oppimateriaalin tavoitteena on tarjota tietoa, käytännön työkaluja ja menetelmiä toimintarajoitteisten lasten, nuorten ja heidän perheidensä kohtaamiseen sekä heidän liikkumisensa tukemiseen. Yksilöllisten tarpeiden huomioiminen vahvistaa liikuntaneuvonnan yhdenvertaisuutta, saavutettavuutta ja vaikuttavuutta.
Oppimateriaali etenee perusteista käytäntöön. Osiot 1–8 tarjoavat taustatietoa, tutkimusnäyttöä ja perusteluja toimintarajoitteisten lasten ja nuorten liikuntaneuvonnan tueksi. Osioon 9 on koottu käytännön menetelmiä, työkaluja ja vinkkejä liikuntaneuvontatyöhön. Osio 10 puolestaan esittelee käytännön esimerkkejä erilaisista tavoista toteuttaa liikuntaneuvontaa lasten, nuorten ja perheiden tarpeet huomioiden. Oppimateriaalin sisältö on koottu tutkimustiedon, olemassa olevien oppaiden ja raporttien, kehittämishankkeissa saatujen kokemusten sekä käytännön liikuntaneuvontatyön hyvien käytäntöjen pohjalta.
Toivomme, että oppimateriaali tarjoaa sinulle uusia näkökulmia, konkreettisia työvälineitä ja inspiraatiota yhdenvertaisen liikuntaneuvonnan toteuttamiseen. Tervetuloa mukaan!
Kenelle?
Materiaali voi hyödyttää erityisesti:
- Liikuntaneuvontaa toteuttavia ja kehittäviä ammattilaisia kunnissa, hyvinvointialueilla, kouluissa ja oppilaitoksissa
- Tulevia ammattilaisia (liikunta-, kasvatus,- sosiaali- ja terveysalan tutkinto -ja täydennyskoulutus)
- Kaikkia, jotka toimivat lasten ja nuorten liikkumisen edistämisen parissa (seurat, järjestöt jne.)
Miten?
- Osiot ovat itsenäisiä kokonaisuuksia. Voit siirtyä suoraan sinua kiinnostavaan sisältöön oikean reunan navigointipaneelista. Alasivut avautuvat otsikon vieressä olevasta nuolesta.
- Halutessasi voit edetä materiaalissa järjestyksessä käyttämällä sivun alalaidassa olevaa ”Ymmärsin ja siirryn eteenpäin” -painiketta.
Oppimateriaalin aiheet:
- Lasten, nuorten ja perheiden liikuntaneuvonnan kuvaus
- Liikuntaneuvonnan keskeiset periaatteet
- Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja vammaisuuden käsitteet ja määrittely
- Toimintakyvyn fyysinen, psyykkinen, kognitiivinen ja sosiaalinen ulottuvuus
- Toimintakyvyn vaikeuksien, toimintarajoitteiden ja vammaisuuden esiintyvyys
- Miksi liikuntaneuvonta on erityisen tärkeää lapsille ja nuorille, joilla on toimintarajoitteita
- Liikuntaneuvontaan ohjautumisen syyt
- Yhdenvertaisuuden, saavutettavuuden ja esteettömyyden käsitteet ja määrittely
- Saavutettavuuden ulottuvuudet liikkumisen kentässä
- Käytännön vinkkejä yhdenvertaisuuden, saavutettavuuden ja esteettömyyden huomiointiin liikuntaneuvonnassa
- Palvelupolku ja moniammatillinen yhteistyö toimintarajoitteisen lapsen, nuoren ja perheen näkökulmasta
- Perheen merkitys ja rooli toimintarajoitteisen lapsen ja nuoren liikkumisessa ja liikuntaneuvonnassa
- Motivoiva vuorovaikutus
- Arvo- ja hyväksyntäpohjainen lähestymistapa
- Viestinnän merkityksestä liikuntaneuvonnassa
- Kohderyhmien tavoittaminen (erit. toimintarajoitteisten näkökulmasta): lapset, nuoret, nuoret aikuiset, perheet, yhteistyökumppanit
- Viestinnän ja materiaalien saavutettavuus ja yhdenvertaisuus
- Miksi vaikutuksia pitää arvioida?
- Vaikutusten arviointi toimintarajoitteisen lasten ja nuorten kohdalla – erityispiirteitä
- Työkaluja Falla 2 -hankkeesta
- Hyviö
- Periaatteita hyvään ja lapsilähtöiseen kohtaamiseen
- Kuvakommunikaatio
- Osallisuus
- Motivoiva haastattelu
- Tukipalvelut
- Neuvokas perhe -menetelmän materiaalit
- Toimintakyvyn eri ulottuvuuksien huomioiminen liikuntaneuvonnassa
- Suomen Paralympiakomitean Valtti-ohjelma
- Valtti-ohjelma osana Lappeenrannan soveltavan liikunnan palvelupolkua
- Soveltava liikuntaneuvonta osana Helsingin kaupungin liikuntapalveluja
- Kehitysvammaisten pienryhmäliikuntaneuvonta ja liikkumisen integroiminen ohjattuun työ- ja päivätoimintaan Lappeenrannassa
- Soveltavaa liikuntaa lapsille, nuorille ja perheille Kempeleessä
- Liikuntaneuvontaa osana opetusta ammatillisessa erityisoppilaitos Spesiassa
- Perheiden liikuntaneuvontaa Seinäjoella
- Nuorten liikuntaneuvonta osana Ohjaamo-toimintaa Porissa
- Nepsy-nuorille yksilöllistä ja soveltavaa liikuntaneuvontaa NYSLI-hankkeessa
- Erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja perheiden liikuntaneuvonta Jyväskylässä
- Fyysisen aktiivisuuden seuranta- ja palautejärjestelmän kehittäminen nuorille, joilla on toimintarajoitteita (Falla 2)
- Perheiden liikuntaneuvonnan Valttiplus -hanke
- Fyysisen aktiivisuuden seuranta- ja palautejärjestelmän kehittäminen nuorille, joilla on toimintarajoitteita (Falla 2 -hanke)
Oppimateriaalin tavoitteena on auttaa lukijaa:
- Ymmärtämään liikuntaneuvonnan mahdollisuudet toimintarajoitteisten lasten, nuorten ja heidän perheidensä liikunnallisen elämäntavan ja hyvinvoinnin tukemisessa.
- Ymmärtämään toimintakyvyn, toimintarajoitteisuuden ja vammaisuuden käsitteet sekä niiden moninaisuuden ja yleisyyden lasten, nuorten ja perheiden arjessa.
- Tunnistamaan liikkumisen merkityksen toimintarajoitteisten lasten ja nuorten fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille sekä osallisuudelle.
- Soveltamaan saavutettavuuden, esteettömyyden ja yhdenvertaisuuden periaatteita liikuntaneuvonnassa sekä sen viestinnässä.
- Ymmärtämään liikuntaneuvonnan roolin osana laajempaa palvelupolkua ja tunnistamaan keskeiset yhteistyötahot ja palvelut lapsen ja perheen tukena.
- Kohtaamaan ja puhuttelemaan toimintarajoitteisia lapsia, nuoria ja perheitä sensitiivisesti, kunnioittavasti ja asiakaslähtöisesti sekä käyttämään tarkoituksenmukaista kieltä.
- Saamaan tietoa kuvien hyödyntämisestä vuorovaikutuksen tukena ja hyödyntämään motivoivan vuorovaikutuksen keinoja osana liikuntaneuvontaa.
- Arvioimaan liikuntaneuvonnan vaikutuksia ja hyödyntämään arviointia toiminnan kehittämisessä.
- Huomioimaan toimintakyvyn eri ulottuvuudet liikuntaneuvonnan suunnittelussa, toteutuksessa ja vaikutusten arvioinnissa.
- Kehittämään omaa ammatillista toimintaansa esimerkkien ja työkalujen avulla.

Materiaalista suoritettu
Materiaalista suoritettu