Portfoliossa kuvaat erilaisia osaamisiasi, mm. ammatillista osaamistasi tai yleisiä työelämätaitoja. Oman osaamisen hahmottaminen ja  tunnistaminen saattaa tuntua alkuun hankalalta. Tältä sivulta löydät työkaluja oman osaamisen tunnistamiseen ja jäsentämiseen.

Osaamiskäsi

Osaamiskäsi auttaa erittelemään osaamista monesta näkökulmasta. Kädestä on olemassa monia eri versioita, tässä korostuvat myös verkostot ja osallisuus erilaisissa yhteisöissä. Jokaista osa-aluetta kannattaa miettiä sekä niiden ominaisuuksien kannalta, että pohtia, millaista näyttöä sinulla on niistä. Esimerkiksi tahtoa – asennetta ja kiinnostusta – voi osoittaa pitkäaikainen harrastuneisuus tai määrätietoinen osaamisen kehittäminen.

JAMK_osaamiskasi800
Osaamiskäsi

Osaamisen tunnistamisen muistilista

Osaamisen tunnistamisen muistilista

  1. Tutkinnossa vaadittava osaaminen: lue opetussuunnitelmaa, tutkintovaatimuksia ja kurssien oppimistavoitteita
  2. Omalla alalla vaadittava yleinen osaaminen: lue oman alan kirjallisuutta ja lehtiä, seuraa uutisointia, tutustu kehitysnäkymiin
  3. Tietyssä tehtävässä (tavoite) tarvittava osaaminen: tutustu työnantajiin ja strategioihin, juttele alalla toimivien kanssa, tutustu alumnitarinoihin, lue työpaikkailmoituksia
  4. Oma osaaminen, ominaisuudet ja vahvuudet: työskentele itsenäisesti ja pohdi omia vahvuuksiasi suhteessa työelämän vaatimuksiin, pyydä palautetta, suhteuta sekä oman alan opiskelijoihin etä muiden alojen opiskelijoihin
  5. Mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen: perehdy siihen, millaisia mahdollisuuksia opiskelu, harjoittelu ja erilaiset työkokemukset antavat. Hae mahdollisuuksia kehittää vahvuuksiasi ja heikompia osa-alueita.

Osaamisen jäsentäminen ja kuvaaminen

Näyteportfoliota kootessa on tärkeää osata jäsentää omista kokemuksistaan, taidoistaan ja tiedoistaan jäntevä kokonaisuus. Vaikka osaamista olisi kuinka paljon, kokonaiskuva ei välity, jos portfolio on sekalainen kokelma kaikkea sitä, mitä olet tehnyt ja mitä osaat. Vyyhdistä on löydettävä kärkiä ja erikoispiirteitä, jotka mielellään rakentuvat paitsi omien vahvuuksiesi, myös työnantajan hakeman osaamisen varaan. Kuten työhakemustasikin, viilaa myös portfoliotasi niin, että se vastaa työnantajan hakemaa profiilia mahdollisimman hyvin.

Näillä peruskysymyksillä pääset alkuun:

  • Mitä kokonaisuuksia osaamisestani ja kokemuksistani muodostuu? Mikä on ydinosaamista ja mikä täydentää sitä?
  • Mitä osaan suhteutettuna muihin saman alan ihmisiin?
  • Mitä oman alani ihmiset osaavat suhteessa muihin?
  • Miten voin osoittaa omaa osaamistani? (show, don’t just tell)
  • Erilaisia kuvauksia eri tarkoituksiin – miten vastaan työnantajan toiveisiin?

Osaamisen kuvaaminen vaatii taitoa, ja taito kehittyy harjoittelemalla. Pelkät väitelauseet eivät yleensä vakuuta, sillä kukapa ei väittäisi tulevansa toimeen erilaisten ihmisten kanssa, olevansa aloitteellinen tai asiantunteva omalla alallaan? Jos pysty kertomaan, miten osaamisesi tai taitosi on kehittynyt tai miten jokin piirteesi näkyy käytännössä, olet jo vahvoilla. Jos pysty vielä esittämään näyttöjä sanojen tueksi, esimerkiksi esitelemällä aikaansaannoksia, projekteja tai saamaasi palautetta, olet suorastaan vakuuttava. Muista, että portfolioon valittujen näytteiden tulisi tukea ssen viestiä, näytteet eivät ole sen irrallinen osa.

Esimerkkejä osaamisen kuvaamisesta

Osaamisen kuvaamista voit harjoitella vaikka seuraavien mallien avulla:

  1. Voit linkittää väittämäsi työkokemukseen, opintoihin tai vaikkapa harrastuksiisi
    ”Tiimityö on minulle luontaista ja ole kehittänyt taitojani opinnoissani XXX projektissa, jossa …”
  2. Voit konkretisoida osaamisen käytännön toiminnaksi, esimerkkinä sosiaaliset taidot
    ”Olen hyvä kuuntelija; en kaihda hankalienkaan asioiden esille ottamista; olen hyvä selvittämään erimielisyyksiä ja koulussa toiminkin vertaissovittelijana…
  3. Usein kannattaa antaa esimerkkejä siitä, miten taidot ovat kehittyneet eri kokemusten myötä, esimerkkinä esiintymistaidot
     ”Olen oppinut jäsentämään selkeitä esityksiä jahyödyntämään teknologiaa esiintymiseni tukena. Saamani palautteen perusteella minusta on tullut selkeäsanainen ja rohkea puhuja.”
  4. Portfolio antaa mahdollisuuden tukea väitteitäsi myös eri tavoin, show and tell
    Liitä mukaan työnäyte, joka kertoo kiinnostuksestasi ja asiantuntijuuden kehittymisestä, tai tue väitteitäsi vaikkapa saamallasi palautteella.

Muita osaamisen tunnistamisen työvälineitä

Sitran monipuolinen #OsaaminenNäkyviin työkalupaketti osaamisen tunnistamisesta

Osata-hankkeen monipuoliset työkalut, mm. taitobingo ja osaamisen mindmap

Reboot-portfoliovalmennus, runsaasti materiaaleja, esimerkkejä ja ohjeita