Oppimisen yhteisöllisyys

Verkostoajattelun taustalla on käsitys oppimisen sosiaalisesta ja yhteistoiminnallisesta luonteesta. Oppiminen synnyttää verkostolle sosiaalista pääomaa ja siten kykyä luoviin ja innovatiivisiin ratkaisuihin. Kun yksilön oppimisen lähtökohtana on reflektio, verkostot tarjoavat jäsenilleen uudenlaisia, rajoja ylittäviä ja moninaisuudesta rikastuvia oppimisen tiloja. Yhteinen tiedonmuodostus on kasvualusta uusille oivalluksille ja luoville ratkaisuille.

Verkostoissa toimiminen edellyttää oppimiskäsitysten uudeelleentarkastelua. Yksilöllinen osaaminen nojaa usein erilaisten asiantuntijoiden tietämykseen. Todellisuudessa asiantuntijuus hajautuu usean toimijan kesken ja perustuu aina johonkin tiettyyn toimintaympäristöön, jossa se on kehittynyt ja jossa se määritellään. Verkostot tarjoavat mahdollisuuden koota tätä hajallaan olevaa asiantuntijuutta yhteen luovasti verkoston tunnistamien haasteiden ratkaisemiseen. Asiantuntijuus ja osaaminen on pikemmin verkoston tai ympäristön kuin yhden ihmisen ominaisuus. (Palonen 2011.)

Kukin toimija tuo verkostoon oman asiantuntemuksensa, tarpeensa ja ideansa, tarjouman. Näin organisaatiot ja verkostot oppivat jäsentensä kautta kehittämään ja mukauttamaan toimintaansa ja rakenteitaan ympäristön vaatimuksiin. Verkostojen lisäarvo piilee juuri niiden mahdollisuudessa hyödyntää kaikkien toimijoiden kautta saatavilla olevaa tietoa ja toimintamalleja ja kyvyssä hankkia ja tuottaa uutta tietoa ja työkaluja.

Verkoston jaettu tiedonmuodostus voidaan nähdä prosessina, jossa ihmisten luoma tieto on muiden saatavilla ja yhteisen kehittelyn kohteena. Yhteistoiminnan kautta tieto kristallisoituu ja muuttuu osaksi organisaation ja verkoston osaamista. Tällä tavoin ymmärrettynä yhteinen tiedonmuodostus on tärkeä osa sekä organisaation että verkoston toimintakulttuuria.

Verkostojen kautta mahdollistuu sosiaalisesti hajautunut tiedonkäsittely ja osaaminen, jaettu asiantuntijuus. Hakkarainen (2011) käyttää tästä termiä sosiaalisesti hajautunut kognitio. Verkostoissa hajautunut tiedonkäsittely kuormittaa yksilöä ja hänen toimintaympäristöään vähemmän.

Usein verkostoilta odotetaan nimenomaan luovaa ongelmanratkaisua, uuden tiedon luomista ja uusien toimintamallien kehittämistä. Hakkarainen (2011) kuvaa toimintaa jammailevana kehittely-yhteisönä, jossa osanottajat tempautuvat yhteisen asian tekemiseen ja saumattomasti valavat ja hitsaavat toimintaansa yhteen kollektiivisen mielen tavoin. Yhteisölliset ponnistelut tuottavat ylivoimaisia ratkaisuja vain, kun verkoston toimijat ovat riittävän erilaisia. Verkostoissa tällaisen luovuuden tukeminen edellyttää yhteistä vuorovaikutusta, suhteiden ja luottamuksen rakentamista. Verkostossa oppiminen on vastavuoroista osallistumista ja aktiivista toimijuutta.

Hyvin toimiva verkosto syynnyttää luottamusta, sosiaalista pääomaa entistä monimutkaisempien ongelmien ratkaisemiseen. Oppiminen on verkoston luomisprosessi, joka yhdistää sen jäsenten erikoistuneet osaamiset ja erilaiset tiedon lähteet.

  • Minkälaisia käsityksiä oppimisesta ja asiantuntijuudesta verkoston toimijoilla on?
  • Mitä olet oppinut toimiessasi verkostoissa?
  • Minkälaisia yhteisiä tiedonmuodostuksen käytänteitä verkostoissasi on?