Arjen rakentumisen prosessi turvapaikkaprosessin aikana

 

Tässä osassa opasta tarkastellaan arjen rakentumisen prosessia vastaanottokeskuksessa turvapaikkaprosessin aikana.  Näkökulma arjen rakentumiseen on osallisuustyössä:  miten työntekijä voi tukea turvapaikanhakijan toimijuutta osallistavalla työotteella esikotoutumisen vaiheessa. Oppaan taustalla on Otto –hankkeessa yhteistyön pohjalta tehty vaihemalli mielekkään arjen rakentumisesta vastaanottokeskuksessa. Päävaiheita ovat: 1)turvan ja luottamuksen kehittymisen vaihe, 2)ensimmäisten turvapaikkapäätösten saamisen vaihe 3)valitusten tekemisen vaihe ja 4)lopullisten päätösten saamisen vaihe, jonka jälkeen on paluu kotimaahan tai jääminen Suomeen ja kuntapaikan saaminen.  Vaiheet ja työntekijän työtehtävät löytyvät tarkemmin kuvattuna kuviosta: Arjen rakentumisen prosessi

ja Otto –hankkeen julkaisusta Nisula L. toim. 2018: Polkuja suomalaiseen yhteiskuntaan. Näihin eri vaiheisiin liittyvät erilaiset työntekijöiden mielekästä arkea tukevan työn painopisteet.

Osallisuudesta ja osallisuustyöstä

Särkelä-Kukon (2014, 36) mukaan ”Osallisuus on monitasoinen ja monisyinen tuntemisen, kuulumisen ja tekemisen kokonaisuus.  Ihminen kokee olevansa osallinen omassa yhteisössään ja yhteiskunnassa esimerkiksi työn ja harrastusten, osallistumis- ja vaikuttamistoiminnan kautta”.  Asiakasosallisuus koostuu oikeudesta saada tietoa ja vaikuttaa itseä koskeviin suunnitelmiin, päätöksiin, ratkaisuihin, toimenpiteisiin ja niiden perusteluihin sekä mahdollisuuksista ilmaista mielipiteensä.(Särkelä-Kukko 2014, 45.) Kun osallisuutta pyritään vahvistamaan, on vastavuoroisuus osallisuustyössä myös keskeistä. Vaikuttaminen ei ole mahdollista, mikäli ei pääse mukaan asioiden käsittelyyn eikä saa niistä tietoa. Olennaista on löytää ne asiat, joihin vaikuttaminen on asiakkaille tärkeää. (Isola ym. 2017; Raivio & Karjalainen 2013; Meriluoto ym. 2015; Hokkanen & Nikupeteri 2015.)

Asiakasosallisuuden eri muotoja ovat Ideointi-, tieto-, suunnittelu-, päätöksenteko-, toiminta- ja arviointiosallisuus, joiden tulisi liittyä asiakasprosessin tai yhteiskehittämisen eri vaiheisiin. Osallisuutta on usein kuvattu erilaisilla porras- tai tikapuumalleilla.(Meriluoto & Marila-Penttinen 2015; Pyykkönen &, Jämsén 2014.)

Osallisuuden ja osallistumisen käsitteet erotetaan usein toisistaan. Osallistuminen voi tuottaa kokemuksen osallisuudesta. Osallistuminen voi kuitenkin olla eri asteista ja muuttuvaa ja konkreettista. Se voi alkaa esimerkiksi läsnäolosta samassa tilassa mui-den kanssa. Osallisuuteen ei kuulu pakko vaan toimijuus ja toiminta syntyvä vapaaeh-toisuuden tilassa.(Hokkanen & Nikupeteri 2015, Meriluoto & Marila-Penttinen). Särkelä-Kukon (2014, 35) mukaan osallistuminen on yksi osallisuuden muoto.

Osallisuustyö on määritelty paikallisesti johdettuna työnä, joka yhdistää palvelut, elinkeinoelämän, järjestöt ja asiakkaat. (Isola, Kaarinen, Leeman, Lääperi, Schneider, Valtari & Keto-Tokoi 2017, 4). Osallisuustyö –käsitteessä voi tunnistaa paitsi osallisuuden –ja osallistumisen käsitteen (ks. edeltävä artikkeli), myös osallistamisen käsitteen. Osallistaminen -käsitteenä viittaa kuitenkin siihen, että on joku joka osallistaa ja joku jota osallistetaan. Siihen sisältyy merkitys ulkoapäin tuleva vaatimuksesta ja velvoitteesta osallistua. (Närhi, Kokkonen & Matthies 2014, 232–233.)

Osallisuustyö viittaa lähtökohdiltaan tasavertaisempaan asetelmaan osallisten kesken, yhteistoimijuuteen. Osallisuustyö on jotakin, mitä työntekijä ja asiakas tekevät yhdessä. Meriluodon & Marila-Penttisen (2015, 9–10) mukaan kyse on tekemisen tavasta, joka antaa asiakkeelle enimmän mahdollisen määrän valtaa. Se merkitsee sitä, että työntekijän antaman tuen tarpeen tulisi määrittyä turvapaikanhakijan muuttuvasta toimijuuden tilasta. Kun osallisuuteen velvoitetaan ulkoapäin ja osallistumattomuuteen liitetään sanktioita, esimerkiksi työtoimintaan osallistuminen on täyden vastaanottorahan saamisen edellytys, joutuu kysymään, voiko silloin puhua osallisuustyöstä vai pitäisikö tällöin puhua aktivoinnista tai sanktioinnista. Osallisuudessa ja toimijuudessa on aina kyse vallasta. Sen toteutuminen edellyttää vallan jakamista. Työntekijän tehtävä on luoda osallisuuden  mahdollisuuksia, ei velvoitteita. (Meriluoto & Marila-Penttinen 2015, 39.)  Osallisuustyössä, arjen toimijuuden tukemisessa, on merkityksellistä huomioida sukupuoli, ikä, yhteiskuntaluokka, etninen tausta ja seksuaalisuus. (Ojala ym.2009).

Turvan ja luottamuksen kehittymisen vaihe

Ensimmäistä vaihe on nimetty turvan ja luottamuksen kehittymisen vaiheeksi. Se on aikaa, kun turvapaikanhakija on päässyt perille ja orientoituminen uuteen ympäristöön ja kulttuuriin voi alkaa ja toiveikkuus kasvaa. Ensimmäisinä maahantulopäivinä turvapaikanhakijat ovat väsyneitä ja kiitollisia, että saavat olla Suomessa eikä heidän tarvitse huolehtia asumisesta tai ruuasta. Heillä menee oma aikansa toipumiseen matkasta aiheutuneesta väsymyksestä.

Työntekijän tehtävät:

Toimintaympäristöön tutustuminen ja arjen toiminnoissa tukeminen

Alku- ja tulovaiheessa tärkeintä on huolehtia perustarpeista: ruuasta ja yösijasta, turvallisuudesta eli osallisuuden peruspalikoista. Osallisuuden perusta rakennetaan osaavan, epävarmuutta sietävän henkilöstön rekrytoinnista, fyysisten puitteiden rakentamisesta ja ruuan varaamisesta alkaen. Arki rakentuu aluksi sen ympärille, että turvapaikanhakija on fyysisesti turvassa, vaikkakin uudessa ja oudossa ympäristössä. Hän saa uuden sosiaalisen aseman ja oikeudet. Vastaanottokeskuksella on vastuu lakisääteisten (L 746/2011) oikeuksien takaamisesta turvapaikanhakijoille. Minimitaso on laissa säädelty ja Maahanmuuttovirasto täydentää lainsäädäntöä omilla ohjeillaan ja suosituksillaan. Iso arkipäivän ongelma on se, että turvapaikanhakijoille ei ole henkilöllisyystodistusta, eivätkä he saa pankkikorttia tai -tiliä. Tällöin mahdollista palkkaa ei voi laittaa tilille. Maahanmuuttovirastolla on käytössä Prepaid –card, johon vastaanottoraha voidaan laittaa, mutta muutoin vastaanottoraha maksetaan käteisenä.

Osallisuustyö merkitsee alussa sitä, että asumiseen, ruokailuun, pyykinpesuun liittyvät arjen toiminnot tehdään yhdessä ohjaajien kanssa tutuksi. Turvapaikanhakijat tulevat erilaisista ympäristöistä, osalle kodinkoneiden käyttö voi olla uutta. Se tarkoittaa uusien arjen asioiden harjoittelua ja opettelua esim. juokseva vesi voi olla uusi asia.  Ruoka yhtenä arjen keskeisenä asiana on ensimmäinen asia, missä kulttuurierot tulevat näkyviin. Kun turvapaikanhakijalla on vastuu ruuanlaitosta itsellään, hän saa myös isomman vastaanottorahan. Suurempi vastaanottoraha itsessään lisää jo osallisuutta, autonomiaa oman arkipäivän rakentamisessa uudessa ympäristössä.

Luottamussuhteen rakentaminen työntekijöihin ja uuteen yhteiskuntaan:

Luottamus on yksi tärkeimpiä turvallisuuden ja ylipäänsä hyvinvoinnin osatekijöitä. Luottamukseen liittyvät ongelmat voidaan tiivistää kahdenlaisiin: luottamusta ei ole tai muita kohtaan tunnetaan aktiivista epäluuloa. Kun ihmisiä hävettää oma avun tarpeensa, heistä tulee epäluuloisempia toisia kohtaan. (Sennett 2002, 154.)  Monilla turvapaikanhakijoilla on takanaan hankalia viranomaiskokemuksia, joihin voi liittyy vainoa, väkivaltaa ja kidutusta. Maahantulon alkuvaiheen viranomaiskokemuksilla on suuri merkitys luottamuksen rakentumiseen uutta yhteiskuntaa kohtaan. (Turtiainen 2009, 329.) Vieras ympäristö ja vieraat ihmiset voivat herättää epäluuloa ja pelkoa sekä ympäristössä että tulijoissa. Tuttuus tuo turvallisuutta ja herättää luottamusta, mikä kehittyy vähitellen. Ennakkoluulojen ja pelkojen poistamiseksi tarvitaan tutustumista  suomalaisiin viranomaisiin ja tiivistä yhteistyötä.

Luottamussuhteet kehittyvät epävirallisesti byrokratioiden syövereissä, kun ihmiset oppivat kehen voivat luottaa. Luottamussiteitä koetellaan, kun asiat menevät pieleen ja apua tarvitaan.(Sennett 2002, 154.) Oleskelulupaprosessin hidas eteneminen ja siihen liittyvä odotus, epävarmuus tulevaisuudesta, läheisten puuttuminen ja mahdolliset traumaattiset kokemukset ovat keskeisessä asemassa luottamuksen rakentumisessa. (Honkasalo, 2018). Luottamuksen rakentaminen on vastaanottokeskuksessa jatkuva prosessi, jota uhkaa jatkuvat väärinymmärtämisen mahdollisuudet. K. Turtiaisen (2009) tutkimuksen tulokset pakolaisten luottamuksen rakentamisesta osoittavat, että inhimillistä, sosiaalista ja symbolista pääomaa on rakennettava  heti  maahantulon alkuvaiheessa,  muuten joko  ennen  maahantuloa  tai  maahantulon  jälkeen saavutettu luottamus katoaa. Aineellisten mahdollisuuksien (toimeentulo, asuminen) lisäksi turva ja luottamus ovat osallisuuden lähteitä. (Isola ym. 2017, 5) Luottamuksen kehittymisessä on olennaista se, että turvapaikanhakijoille ei luvata mitään sellaista mitä ei voida pitää ja ollaan toiminnassa selkeitä, luotettavia ja toimitaan eettisten periaatteiden mukaan.

Turvapaikanhakijat nostivat hankkeen aikaisissa keskusteluissa alkuvaiheessa tärkeimmäksi asiaksi turvallisuuden, inhimillisen vastaanoton ja ystävällisyyden heitä kohtaan. Myös työntekijät pitävät ystävällistä kohtaamista esikotoutumisessa ensiarvoisen tärkeänä. Kohtaaminen ja kuuntelu arjessa on työntekijöiden tekemän työn perusta, jolle luottamusta  ja turvallisuutta rakennetaan.

 

Vastaanottokeskuksesta ulospäin suuntaaminen

Osallisuustyöllä arjen reitit, koulut, päiväkodit sekä muu lähiympäristö kuten kaupat, palvelut ja ihmiset tulevat tutuiksi. Vasta näiden jälkeen alkaa varsinainen arjen rakentaminen kuten harrastukset ja kielikurssit eli yhteyksien rakentaminen uuteen ympäristöön. Rutiinien rakentamisella luodaan edellytykset oppimiselle. (Turtiainen 2013, 196.)  Vastaanottokeskuksen yksiköstä muodostuu ensimmäinen portti suomalaiseen yhteiskuntaan. Se on keskeinen ikkuna suomalaiseen yhteiskuntaan sekä ensimmäinen ympäristö, jossa käsitykset arjen käytännöistä Suomessa rakentuvat. (Honkasalo, V. 2018).

 Tieto

Turvapaikanhakijat pitivät vastaanoton ensi kuukausina tärkeimpinä tekijöinä osallisuuden näkökulmasta sitä, että he saavat kunnollista tulkkausta käyttämällä kieltä osaavaa ja suomenkielistä henkilökuntaa, käännöksiä ja suomen kielen opetusta heti alusta alkaen. Turvapaikanhakijat painottivat tiedon saamista. He pitivät tärkeänä saada tietoa omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan heti alussa. Monella odotukset ovat olleet liian korkeita suhteessa oikeuksiin ja mahdollisuuksiin. Yksi tärkeä osallisuustyön muoto onkin ns. byrokratiatyö (Sipilä 1989, 214-215; Raunio 2003, 133-136), mikä tarkoittaa huolehtimista siitä, että turvapaikanhakija saa ne sosiaaliset oikeudet, jotka hänelle kuuluvat ja tietoa omista velvollisuuksistaan. Tieto-osallisuus on yksi tärkeimmistä osallisuuden muodoista. (Pyykönen & Jämsén 2014, 10). Turvapaikanhakijoille tärkein tieto on turvapaikkapäätösprosessin kulku.

Osa turvapaikanhakijoista kokee saaneensa väärää stereotyyppistä kulttuurista tietoa suomalaisista. Kulttuurista tietoa tuotetaan ensinnäkin vastaanottokeskuksissa maahanmuuttoviraston koulutusmateriaalien avulla. Koulutuksiin osallistuminen on myös turvapaikanhakijan oikeus ja velvollisuus. Koulutusten teemat ovat: kulttuuri, lainsäädäntö, normaalia elämää, ruoka ja ravitsemus, työ, tasa-arvo ja seksuaalisuus.  Haasteena koulutusmateriaalissa voi pitää sitä, että pyrittäessä yksinkertaisuuteen suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan moninaisuus näyttäytyy helposti stereotyyppisenä.  Koulutus kapeutuu helposti yleisen informaation jakamiseksi, koska koulutukset toteutetaan yleensä suurissa ryhmissä. Näihin koulutusryhmiin osallistuu sekä miehiä että naisia ja hyvin erilaisilla oppimisvalmiuksilla olevia ihmisiä.

Yhteiskuntatietous –koulutukseen tarvitaan osallistavaa pedagogiikkaa, yhdessä pohtimista suomalaisen yhteiskunnan toiminnan logiikasta, kulttuurisia kohtaamisia ja keskusteluja. Vastaanottokeskusten tulee tehdä yhteystyötä ympäristöön ja  järjestää erilaisia tiedotusluonteisia ja kulttuurisia kohtaamisia opiskelijoiden, vapaaehtoistyöntekijöiden ja järjestöjen avulla, mitä ne paljon tekevätkin. Kaupunkien monikulttuurikeskuksissa löytyy mahdollisuuksia kaksisuuntaisiin keskusteluihin. Esim. kasvatuskeskusteluillat tai puhutaan elämästä –keskustelut.(Kotouttaminen.fi)  Eri yhteistyötahot voivat käydä kertomassa omasta toiminnastaan ja esittäytymässä vastaanottokeskuksessa. Tämä vähentää väärinymmärryksiä, joita voi syntyä hyvästä tahdosta tehdystä neuvonnasta, joilla voi kuitenkin olla ei-aiottuja seurauksia kuten sekaannuksia vastaanottokeskustyöhön. (Ks. myös Vuori 2015, 398-399.)

Tärkeimpänä voidaan pitää kuitenkin ohjaajien tekemään arjen ohjaus ja neuvontatyötä, jossa tieto välittyy henkilökohtaisten arkikohtaamisten kautta, jossa kumpikin osapuoli pyrkii selvittämään, mitä toinen ajattelee. Ohjaajalta vaaditaan hyvää yhteiskuntatietoutta. Työntekijän osallisuustyö tässä vaiheessa tarkoittaa työskentelyä kulttuuri- ja yhteiskunnallisten erojen kanssa myös ennen kaikkea keskustelemalla ja sanoittamalla kulttuurieroja etenkin lainsäädännöstä, lasten ja naisten asemasta ja seksuaalisuudesta, kestävästä kehityksestä ja asumisesta. Keskustelujen kautta esikotoutuminen voi muuttua kaksisuuntaiseksi, jossa sekä työntekijä että asiakas pääsevät pohtimaan oman kulttuurinsa arvoja tunnistaen samalla, että kulttuurit ovat sisäisesti ristiriitaisia. Kulttuurierojen lisäksi kyse on myös yhteiskunnallisista eroista. Kohtaamisissa voidaan pyrkiä dialogisuuteen hierarkkisissa rakenteissa, kulttuuristen kuilujen ylittämistä, kohtaamista ajassa ja tilassa. Se kuitenkin edellyttää monikulttuurista työotetta, jossa herkistytään kulttuurisille eroille, mutta ei oleteta, että turvapaikanhakijan etninen, kansallinen tai uskonnollinen tausta sinänsä kertoo hänen tarpeistaan tai tavasta, jolla työntekijän pitäisi hänet kohdata. (Vuori 2015, 397.)

Yhteistyötä ympäristöön ja yhteiskuntaan

Turvapaikanhakijat kokivat, että vastaanottokeskusten sijoittelu kauas kaupungeista on vaikeuttanut kontaktien saamista suomalaisiin.  Yksineläjät ovat yksinäisiä ja heidän on ollut vaikea tutustua suomalaisiin.  Tutustumista helpottaisi turvapaikanhakijoiden mukaan se, että vastaanottokeskuksessa olisi mukana muita yhdistyksiä ja järjestöjä, joissa tapaisi suomalaisia. Alle 18 -vuotiaat kiinnitetään mahdollisimman pian kouluun ja opiskeluun ja täydet työnteko-oikeudet on aikuisilla viimeistään kuuden kuukauden kuluttua turvapaikkaprosessin käynnistymisestä.

Työntekijät voivat tehdä yhteystyötä eri tavoin. Turvapaikanhakijoita tuetaan liikkumaan ja tutustumaan lähiympäristöönsä, johon turvapaikanhakijat tarvitsevat alkuvaiheessa paljon tukea. Tässä on tosin eroja yksilöiden välillä: jotkut turvapaikanhakijoista ovat hyvin itsenäisiä ja löytävät ympäristöstä itselle tärkeät paikat, kun toiset jäävät vastaanottokeskukseen eivätkä halua tai uskalla tutustua lähiympäristöön. Turvapaikanhakijoille järjestetään kuljetuksia erilaisiin tapahtumiin, millä madalletaan osallistumiskynnystä. Osallisuustyö tarkoittaa palvelujen, koulutusten ja harrastusmahdollisuuksien etsimistä ja kynnysten madaltamista ja tilan raivaamista eri paikkoihin kuten kirjastoihin, uimahalleihin jne.  ja puhumista ja kirjoittamista tiedotusvälineissä eli se on myös yhteiskunnallista vaikuttamistyötä.

Erityisesti turvapaikan hakemisen  alkuvaiheessa on pyitään ehkäisemään konflikteja ja rakentamaan siltoja vastaanottokeskuksen ja ympäristön ihmisten välille. Työntekijät ovat käyneet koululla kertomassa vastaanottokeskuksesta, järjestäneet avoimia ovia ja paneelikeskusteluja. Informaatio- ja keskustelutilaisuuksia on järjestetty erikseen poliittisille päättäjille, seurakunnan työntekijöille ja kaupungin luottamusmiehille ja virkamiehille. Yhteistyötä tehdään useiden toimijoiden kanssa. Useat erilaiset hankkeet tekevät työtä vastaanottokeskuksissa. Tästä huolimatta turvapaikanhakijat kokevat syrjintää ympäristössään. Esimerkiksi yksi osallistuja ei päässyt kuntosaliin, koska hänellä ei ole oikeaa henkilöllisyystodistusta. Välillä työntekijöiden on täytynyt järjestää vartiointi vastaanottokeskukseen turvapaikanhakijoiden turvallisuuden takaamiseksi ja varoitettava menemästä kaupungille, kun siellä on ollut mielenosoituksia heitä vastaan. Osallisuustyö vastaanottokeskuksessa on paitsi siltojen joskus myös suojamuurien rakentamista.

Yhteisöllinen työ ja mielekkään tekemisen tukeminen

Haastatteluissa työntekijät ja turvapaikanhakijat itse toivat esiin sen, että vastaanottokeskuksessa on paljon yksinäisyyttä. Yksinäiset pyritään löytämään ja ”haarukoinnin” avulla heidän tilannetta selvitetään.  Jos huoli herää, niin työntekijät jututtavat. Työntekijöiden havaintojen mukaan tietyt ihmiset jätetään tai he jättäytyvät pois yhteisöstä. Työntekijöiden mukaan jotkut ovat myös ulkopuolelle suljettuja ja heidät torjutaan yhteisöstä. He eivät voi luottaa oman kansallisuuden ihmisiin, eivät kuulu omaan yhteisöön tai yhteisössä ei suvaita heitä.

Yhteisön sisällä tehtävä yhteisöllinen työ on olennaista. Kun erilaisista kulttuureista tulevat asetetaan samoihin yksiköihin ja huoneisiin yhteisöllisyyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Turvapaikanhakijoiden keskuudessa on myös lähtömaista seuraavia näkemyseroja ja ennakkoluuloja eri kansallisuuksia kohtaan. Eri maista tulleiden kesken vuosikymmeniä kestäneet sodat ja konfliktit eivät luo hyvää  pohjaa hyville suhteille. Toisaalta turvapaikanhakijat pitävät myös yhtä ja näkevät olevansa samassa veneessä, mikä taas luo hyvää pohjaa kannatteleville sosiaalisille suhteille.  Erilaiset yhteiset juhlat ja tapahtumat, luovat menetelmät on todettu hyväksi yhteisöllisen työn menetelmäksi.

Selviytymistä poikkeuksellisessa tilanteessa helpotetaan mielekkäällä tekemisellä ja luomalla mahdollisuuksia itseilmaisuun arjessa. Vastaanottokeskuksessa voidaan järjestää erilaista toimintaa. Esimerkiksi mahdollisuus kasvattaa kukkia ja hoitaa kasvimaita. Läksykerhoja lapsille ja erilaisia ryhmiä järjestetään, tällaisia olivat esimerkiksi käsityöryhmät ja puutyöpajat ja sukupuolen mukaan eriytyneet ryhmät.

Työntekijöillä on tärkeä mahdollistava ja tilaa raivaava rooli tuottaa tekemisen paikkoja ja mahdollisuuksia. Lähiympäristöön tutustuminen, yhteyksien luominen ja kynnysten madaltaminen eri paikkoihin on olennaista. Turvapaikanhakijat tarvitsevat tässä usein paljon tukea, vaikka yksilöllisiä eroja on. Monikulttuurikeskus Gloria Jyväskylässä on tärkeä tapaamis- ja tapahtumapaikkana turvapaikanhakijoille. Se tekee tärkeää osallisuustyötä ympäristössä sekä turvapaikanhakijoiden että työntekijöiden näkökulmasta. Ensimmäisten kuukausien jälkeen vastaanottokeskuksen arjessa toimiminen sujuu ja osataan liikkua sen ulkopuolella. Tässä vaiheessa kohdataan myös erilaisia terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä kulttuurisia eroja. Ohjaus muuttuu kannustavaksi ja rohkaisevaksi. Erilaiset luovat ja toiminnalliset menetelmät työssä koettiin hyviksi, kun yhteistä kieltä ei ole.

Esikotoutumisen osalta olennaista on inhimillisen vastaanoton ja ihmisten ystävällisyyden lisäksi terveyspalveluiden ja psykologisen tuen helppo saatavuus, pankkikortin ja -tilin käyttömahdollisuus sekä mielekäs tekeminen.

Päätösten saamisen vaihe ja valitusten tekeminen

Ensimmäisten päätösten jälkeen turvapaikanhakijoista alkaa muodostua kaksi ryhmää: myönteisen ja kielteisen päätöksen saaneet. Yhdenvertainen kohtelu näiden ryhmien välillä mainittiin olennaiseksi tekijäksi esikotoutumisessa. Työntekijän näkökulmasta keskustelun tarvetta tuo erityisesti se, että tasa-arvokäsitykset voivat olla erilaisia. On vaikeaa ymmärtää, että suomalaisessa yhteiskunnassa on kriteerit erilaisten mahdollisuuksien saamiselle ja myös yksilölliset tarpeet ja tilanteet pyritään huomioimaan. Erilainen kohtelu koetaan helposti syrjinnäksi, kun sen perusteluja ei ymmärrä. Yksilöllisyys –periaatteen ja oikeudenmukaisuuden kokemisen välillä on muutoinkin aina jännitettä.

Kielteisen päätöksen saaneiden keskuudessa vaihtelee toivo ja epätoivo. Tiedon tarve turvapaikkapäätösprosessista ja valitusmahdollisuuksista nousee suureksi. Tässä vaiheessa turvapaikanhakijat tekevät valituksia ja odottaminen jatkuu. Toiset masentuvat, toiset sinnittelevät tekemällä edes jotain, esimerkiksi kävelemällä pitkiä matkoja päivittäin. Pitäessäni koulutusta turvapaikanhakijoille[1] osallistujat kertoivat, että heidän tilanteensa on epätoivoinen. He olivat huolissaan muista.  Osa on huoneessaan koko päivän ja käy vain laittamassa ruuan ja lopun ajan he ovat omassa sängyssään peiton alla. Suurin osa on masentuneita. He eivät saa kuitenkaan psykologin apua. Terveydenhoitopaketti on rajattu. He eivät halua osallistua tapahtumiin eivätkä työpajoihin. He kertovat, että ovat lamaantuneita ja kokevat osallistumisen turhaksi.

Työntekijän tehtävät:

Laitostumisen ehkäisy ja kestävyyden kannattelu

 Kielteiset päätökset, kokemukset ja osan masentuminen tekevät vastaanottokeskuksen ilmapiiristä kielteisen ja raskaan. Laitostuminen tarkoittaa tässä yhteyksien haurastumista ympäröivään yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin.  Laitostumisen ja passivoitumisen riski kasvaa odotusvaiheen pitkittyessä ja ensimmäisten kielteisten päätösten jälkeen. Tässä vaiheessa on tärkeää arjen rytmin ylläpitämisessä tukeminen ja siihen vaihtelun tuominen järjestämällä tekemistä ja toimintaa. Kun arkea ei ylläpidä mikään ulkopuolinen rakenne, mihin voisi oman rytmin suhteuttaa, tarvitaan jonkinlaista strukturoitua päiväohjelmaa. Päiväohjelman rakentamisessa turvapaikanhakijat voivat itse olla toimijoina, jolloin toiminnan sisältö tulisi heistä eikä ulkopuolelta. Yksittäiset yksitoikkoisen arjen katkaisevat toiminnalliset tapahtumat ovat tärkeitä, vaikka jäisivätkin ainutlaatuisiksi. Viimeistään tässä vaiheessa tulisi etsiä työtä ja mielekästä tekemistä. Osallisuustyön tehtävä on madaltaa työhön pääsyn edellytyksiä ja samalla huolehtia, että työehdot täyttyvät, suojella heitä hyväksikäytöltä työmarkkinoilla.

Vastaanottokeskusten laitosmaisuus ja karut yhteiset tilat eivät sinällään edistä yhteistä tekemistä. Aikuisyksiköiden yhteisissä tiloissa ei ole havaintojemme mukaan juurikaan yhteiseen tekemiseen tai olemiseen kannustavia välineitä kuten televisiota, lehtiä, pelejä tai tietokoneita.  Ympäristössä ei näy turvapaikanhakijoiden oman tekemisen tai kulttuurin ”jälkiä”. Ilmoitustaululta kuitenkin löytyy heidän omia tai heille tarkoitettuja ilmoituksia. Kodinomaisuuden lisääminen on yksi keino estää laitostumista ja ylipäänsä vaikuttaminen omaan elinympäristöön edistää osallisuutta. (Isola ym. 2017.)

Mielenterveyskysymykset ja psykososiaalinen tuki on tässä vaiheessa erityisen  tärkeää. Olennaista selviytymisessä on ”turnauskestävyyden” tukeminen ja vertaisilta saatu tuki.  Työntekijät ovat vaikeassa tilanteessa sen suhteen, miten ylläpitää toivoa ja tukea tavoitteellisuutta, koska mitään ei voi luvata, eikä tulevasta turvapaikkapäätöksestä tietää. Lisäksi yhteisen kielen puute aiheuttaa jatkuvia väärinkäsitysten mahdollisuuksia. Miten rohkaista ja motivoida, miten löytää tekemistä joka on mielekästä, hyödyllistä tai tuottaa iloa, olipa päätös kielteinen tai myönteinen. Tässä kohdin työntekijöidenkin jaksaminen on koetuksella ja myötätuntouupumus uhkaa. Työnohjaus on välttämätöntä.

Tulevaisuusohjaus on yksi keino käsitellä epävarmuutta. Se on syntynyt tulevaisuudentutkimuksen ja kokonaisvaltaisen ohjausajattelun yhdistelmästä ja sitä on kehitetty tulevaisuuden tutkimuskeskuksen eri hankkeissa vuodesta 2009.[2] Tulevaisuusohjausksen työkirjassa tunnistetaan omia käsityksiä tulevaisuudesta ja tehdään tulevaisuudesta samalla konkreettista, puhuttavaa ja käsiteltävää, vaikka se ei tulevaisuuden epävarmuutta poistaisikaan.  Vastaanottokeskuksissa työntekijät ovat havainneet hyväksi motivointikeinoksi arjessa toiminnallisen kannustamisen yksinkertaisesti siten, että työntekijä menee itse tekemään jotain arkista työtä esimerkiksi haravoimaan pihaa, jolloin muut tulevat vähitellen mukaan. Ketään ei käsketä vaan mennään työntekijöinä tekemään itse ja otetaan mukaan. Moni turvapaikanhakija myös tekee oma-aloitteisesti jotain arkisin: joku käy kuntosalilla ja keskittyy opiskelemaan suomen kieltä, joku pyöräilee, joku tekee filmejä, valokuvaa, on kavereiden kanssa, tekee vapaaehtoistyötä vanhusten kanssa, hoitaa tuttavan koiraa, tekee ruokaa, käy kaupassa, pelaa jalkapalloa, opiskelee tai käy työssä.  Ongelmat syntyvät epävarmuudesta, huolista omasta ja sukulaisten tilanteesta, kielteisen päätöksen pelosta ja omaisten kaipaamisesta.

Paluu kotimaahan tai jääminen Suomeen

Esikotoutumisen viimeisessä vaiheessa tulee päätös joko oleskeluluvasta tai tieto viimeisestä kielteisestä päätöksestä. Kielteisen päätöksen tullessa alkaa paluun valmistelu kotimaahan ja sen valmistelutyötä tekee siihen erikoistuneet omat työntekijänsä. Jos turvapaikanhakija saa myönteisen päätöksen, työntekijät alkavat valmistella hänen siirtymistä kuntaan. Dokumenttien siirtäminen ja yhteistyö vastaanottavan kunnan kanssa on keskeistä. Oleskelulupa on lähes aina määräaikainen. Epävarmuuden aika ei siis lopu turvapaikanhakijan osalta vielä tähän. Tähän ei lopu myöskään hänen hallitsemisensakaan vaan muut määrittelevät sen, minne hän muuttaa ja missä hän asuu. Toimintakykyä uudessa yhteiskunnassa rakentavat konkreettiset kokemukset huolenpidosta, oikeuksien kunnioittamisesta ja sosiaalisesta arvostuksesta. Prosessi, jossa muuttaja asettuu vähitellen osaksi yhteiskuntaa, on pitkä. Kotoutumisen tukeminen on kokonaisvaltainen työote, jossa eri tilanteissa korostuvat eri asiat. Ymmärrys kotoutustyöstä uhkaa kaventua erillisiksi toimenpiteiksi kuten kielen opiskeluksi tai ohjaukseksi työmarkkinoille, jotka ovat toteutettavissa ilman pitkäjänteistä ammattilaisten ja muuttajien välistä vuorovaikutusta. (Vuori 2015, 397.) Kotoutuminen vaatii aikaa, kokonaisvaltaista työotetta eikä sitä tehdä yksin.

Lopuksi

Osallisuutta edistävät ja estävät tekijät

Hankkeessa selvitettiin, mitä tekijöitä yhtäältä työntekijät ja toisaalta turvapaikanhakijat pitivät osallisuutta edistävänä ja mitkä estävinä tekijöinä. Osallisuutta edistää turvapaikanhakijoiden mielestä yhdessä tekeminen, opiskelu, käytössä olevat liikkumisvälineet kuten polkupyörä, kuntosali, oma asunto ja lukko ovessa(yksityisyys) ja monikulttuurikeskus Gloria. Työntekijät näkevät osallisuutta edistävän aito välittäminen ja motivointi sekä päivittäinen kanssakäyminen.  Osallisuutta edistävät yhteiset tilat, saunaillat, teatteriesitykset ja tapahtumat. Laitosmaisuus, eristäytyminen ja työntekijöiden eristyminen omaan keskuuteensa taas estävät osallisuutta. Työntekijä osallistaa kuulemalla ja mahdollistamalla turvapaikanhakijoiden toiveita. Palautelaatikot, suulliset ja kirjalliset tulkkaukset ja kuvalliset tiedotteet toimivat osallisuustyön apuna. Turvapaikanhakijoiden osallisuutta vaikeuttaa tiedon puute, pelko päätöksestä, unettomuus, epätoivo ja meteli, pienet huoneet, joissa asuu 4-5 henkilöä. Arjen ongelmiksi mainittiin huonosti  nukkuminen ja pelot. Arjen osallisuutta haittaa se, että keittiö kaukana asunnosta ja siellä on ruuhkaa. Opiskelua haittaa, kun huoneessa on muita esim. joku kuuntelee musiikkia.

Ristiriitaista on, että turvapaikanhakijat tuovat esiin sen, että mitään tekemistä ei ole ja työntekijät taas kokevat hankalana motivoinnin. ” Kun jotain järjestetään, niin siihen ei osallistuta”, toteaa moni työntekijä. Ulkoapäin osallistaminen voidaan helposti kokea vallankäyttönä ja velvoittamisena, vaikka osallistuminen sinällään voi olla se tekijä, joka osallisuutta lisää. (Ks. Meriluoto ym. 2015.)

Rinnastaisin turvapaikanhakijoiden elämäntilanteen Pia Silvennoisen(2011) kuvaukseen ikääntyvien pitkäaikaistyöttömien toimijuudesta turvapaikanhakijoiden esiin tuomien kokemusten perusteella. Silvennoinen kuvaa tätä pienen toimijuuden tilaa sietäväksi ja varuillaan olevaksi toimijuudeksi. Sitä siedetään, mitä ei voi muuttaakaan. Pitkäaikaistyöttömät sietävät koulutustoimenpiteiden kohteena olemista, vaikka eivät aina usko niiden vaikuttavuuteen. Yhtä lailla turvapaikanhakijat osallistuvat, oltuaan jo yli kaksi vuotta vastaanottokeskuksessa, koulutuksiin, vaikka eivät usko sen helpottavan heidän töihin pääsyä. He osallistuvat, koska osallistumattomuudesta vähennetään heidän vastaanottorahaansa, mutta muuhun kuin ”pakolliseen” he eivät välttämättä halua enää osallistua, koska ovat pettyneet odotuksissaan.

Turvapaikanhakijoiden suku on maantieteellisesti hajonnut, he ovat kohteina erilaisille hallinnollisille toimenpiteille ja varuillaan päätöksiä odottavassa epävarmuuden tilassa. Sietämiseen ja varuillaanoloon sisältyy erilaisia tunteita. Siihen voi sisältyä vihan tunteita, jos on petytty. Ne voivat syntyä toimijuuden rajallisuudesta esim. työelämän reunaehtojen ylivoimaisuuden ja musertavuuden edessä. Varuillaanoloon liittyy vihan tunteen lisäksi kroonistuneita tunteita, jotka johtuvat jatkuvasta hälytystilassa olemisesta, epävarmuudesta ja stressistä. (Silvennoinen 2011, 343-434.)

Tehtävä: Millainen on osallistava vastaanottokeskus?

Osallisuustyö tarkoittaa autonomian ja ennakoitavuuden lisäämistä, vaikuttamista ja osallisuutta paikallisessa yhteisössä. Tekeminen turvallisessa ja säännönmukaisessa paikassa tuo elämään turvaa. Vaikeuksissa oleva joutuu käyttämään paljon palveluja, vaikka ne auttavat, sivuvaikutuksena tulee helposti kokemus hyödyttömyydestä.(Isola ym. 2017, 27.) Turvapaikanhakija ilmaisi Niklas Meltion ohjaamassa dokumentissa (Kun unelmat kuolevat 21.11.2017) osattomuuden ytimen ”On häpeällistä olla joutilaana”.   Kun opiskelijat suunnittelivat turvapaikanhakijoiden kanssa talvijuhlaa, löytyi halukkuutta ruuanlaittamiseen ja leipomiseen. Moni kertoi, että voisi opettaa suomalaisille, esimerkiksi opiskelijoille, leipomista, käsitöitä ja hennaamista. Each on teach one –menetelmä tai kielikaveritoiminta on yksi mahdollisuus opiskella vieraita kieliä. Turvapaikanhakijoissa on paljon toimintapotentiaalia ja osaamista; miten saada tämä osaaminen näkyviin ympäristössä. Jo esikotoutumisvaihe voi olla kaksisuuntaista – yhteiskuntaa ja kulttuuria rikastavaa.

Uusia toimintatapoja voi etsiä aloittamalla kartoittamaan, mitkä toimintatavat tällä hetkellä koetaan hyviksi ja mitkä tavat ovat sellaisia, joissa turvapaikanhakijat eivät saa riittävästi ääntään kuuluviin. Voisiko turvapaikanhakijoille löytää mielekkäitä rooleja vastaanottokeskuksessa kuten vertaisryhmän ohjaaja, työparina tai apuohjaajana, vertaistukihenkilönä, mentoriasiakkaana, palveluviidakon oppaana, puhelin- tai nettipäivystäjänä, ohjaajana tai ohjaajan työparina, palautteen kerääjä tai muu vastaanottokeskustoiminnan kehittäjä tai vaikuttaja esim. kouluttaja. (Meriluoto 2015, 53-59.)

Oman työotteen ja yksikön osallisuuden tilaa voi arivioida Meriluodon, Marila-Penttisen ja Lehtisen toimittamasta ja Ensi- ja turvakotien liiton julkaisemasta osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden käsikirjasta. Esimerkiksi Roger Hartin(1992) osallisuuden portaat mallin avulla yksikössä voi tutkia ja arvioida, millä portaalla mennään nyt ja mihin pyritään. Myös työntekijä voi arvioida omaa työotettaan, asenteitaan, työskentelytapaansa ja velvollisuuksiaan Harry Shierin (2001) osallisuuden polun avulla, johon liittyviä tehtäviä löytyy Hokkanen & Nikupeterin artikkelista (2015, 40-45) em. julkaisussa.

[1] Tuolloin he olivat olleet vastaanottokeskuksessa noin 2 vuotta.

[2] Tulevaisuustyöskentelyyn löytyy työkaluja nettiosoitteesta: tulevaisuus.fi.  Ks. myös Ahvenainen, M, Heikkilä, K., Jokinen, L., Miettinen, S., Ollila, J, Pietikäinen N., & Vuorisalo, K. 2017. Tulevaisuusohjauksen työkirja.

 

Lähteet:

Ahvenainen, M.;  Heikkilä, K.;  Jokinen, L.;  Miettinen, S.;  Ollila, J.;  Pietikäinen N. & Vuorisalo, K. 2017. Tulevaisuus – paljon mahdollista. Tulevaisuusohjauksen työkirja. Paino-Kaarina.

Hokkanen, L. & Nikupeteri, A. 2015. Työntekijän ammattiroolin muutos julkaisussa Meriluoto, T., Marila-Penttinen, L.  ja Lehtinen E. toim. Osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden käsikirja. Ensi- ja turvakotien liitto. Viitattu 18.9.2017. https://www.e-julkaisu.fi/ensi_ja_turvakotien_liitto/osallisuus_kasikirja/pdf/Osallisuus_k__sikirja.pdf.

Honkasalo, V. 2018. Osallisuus vaatii toteutuakseen turvaa, aitoa kuuntelemista, ystävyysverkostoja ja tietoa. Julkaisussa V. Honkasalo; K.  Maiche; H. Onodera;  M. Peltola & L. Suurpää (toim.).  Nuorten turvapaikanhakijoiden elämää vastaanottovaiheessa Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura Verkkojulkaisuja 120.  Viitattu 13.4 2018. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/julkaisuja/nuorten_turvapaikanhakijoiden_elamaa_vastaanottovaiheessa.pdf.

Isola, A-M.;  Kaartinen, H.;  Leemann, L.; Lääperi, R.;  Schneider, T.; Valtari, S. & Keto-Tokoi, A. 2017.  Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa.  Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Työpapereita 33. Suomen yliopistopaino. Helsinki.

Kun unelmat kuolevat. Ohjaaja Meltio Niklas. YLE TV 1 21.11.2017.

Meriluoto, T., Marila-Penttinen, L.  & Lehtinen, E.  toim. 2015. Osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden käsikirja. Ensi- ja turvakotien liitto. Viitattu 18.9.2017. https://www.e-julkaisu.fi/ensi_ja_turvakotien_liitto/osallisuus_kasikirja/pdf /Osallisuus_k__sikirja.pdf.

Meriluoto, T. 2015. Miten uusia toimintatapoja voi ryhtyä etsimään. Osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden käsikirja. Ensi- ja turvakotien liitto. Viitattu 18.9.2017. https://www.e-julkaisu.fi/ensi_ja_turvakotien_liitto/osallisuus_kasikirja/pdf.

Närhi, K., Kokkonen, T. & Matthies, A-L. 2014. Asiakkaiden osallisuus ja työntekijöiden harkintavalta palvelujärjestelmässä. Janus 22, 3, 227–244.

Ojala, H., Palmu, T. & Saarinen, J. 2009. Paikalla pysyvää ja liikkeessä olevaa –Feministisiä avauksia toimijuuteen ja sukupuoleen. Julkaisussa H. Ojala, T. Palmu & J. Saarinen (toim.). Sukupuoli ja toimijuus koulutuksessa. Vastapaino. Tampere.

Pyykkönen, A. & Jämsen, A. 2014. Osallisuuden jäljillä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys.

Raivio, K. & Karjalainen J. 2013. Osallisuus ei ole keino tai väline. Palvelut ovat. Julkaisussa Era T. toim. Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156. Jyväskylä.

Raunio, K. 2004. Olennainen sosiaalityössä. Gaudeamus: Helsinki.

Sennett, R. 2002. Työn uusi järjestys. Miten kapitalismi kuluttaa ihmisen luonnetta. Vastapaina. Tampere.

Silvennoinen, P. 2011. Ikääntyvien pitkäaikaistyöttömien toimijuus koulutuksen kentällä. Julkaisussa H. Ojala; T. Palmu & J. Saarinen (toim.). Sukupuoli ja toimijuus koulutuksessa. Vastapaino. Tampere.

Sipilä, J. 1989. Sosiaalityön jäljillä. Tammi. Helsinki.

Turtiainen K. 2009. Kertomuksia uuden kynnyksellä – Luottamuksen rakentuminen kiintiöpakolaisten ja viranomaisten välillä. Janus 17, 4, 2009, 329–345.

Turtiainen K. 2013. Maahanmuuttajien vastaanotto ja kotouttaminen kunnissa teoksessa Korhonen, V. ja Puukari, S. toim. 2013 Monikulttuurinen ohjaus- ja neuvontatyö.PS –kustannus. Bookwell:Juva, 191-205.

Vuori, J. 2015. Kotouttaminen arjen kansalaisuuden rakentamisena. Yhteiskuntapolitiikka 80 (4) 2015, 395-404.