Hybridi aktivoi opettajuutta

Hybridiopetus on verkossa ja luokassa samanaikaisesti tapahtuvaa opetusta. Tämä opetuksen ja opiskelun monimuotoisuus muuttaa sekä opettajan että opiskelijan roolia ja työtä. Opettajan työn painopiste näyttäisi siirtyvän opetuksen ennakkovalmisteluun. Opiskelijoiden kohdalla muutos tarkoittaa itseohjautuvuuden lisääntymistä.

Tutkimukseen osallistuneet opettajat pohtivat opettajuuteen liittyen omaa osaamistaan kaikilla hybridiopetuksen osa-alueilla (tekniikka, pedagogiikka, sisällöt). Koettua osaamattomuutta ja asetettuja muutosvaatimuksia opettajat kompensoivat kouluttautumalla ja kehittämällä toimintaansa ammattikorkeakoulumaailmaan soveltuvaksi.

Mitä hybridi tarkoittaa opettajan työssä ja työnä?

Hybridiopetus haastaa kokeneenkin opettajan tarkastelemaan oman työn ja toiminnan perusteita; opettamista, ohjausta, oppimista ja pedagogisia ratkaisuja. Opettajat ja opiskelijat joutuvat pohtimaan toimijuuttaan vuorovaikutuksen monimuotoistuessa ja muuttuessa välilliseksi. Samoin opettaminen ja ohjaaminen samanaikaisesti verkko- ja luokkaympäristössä vaatii uudenlaista pedagogiikkaa.

Opiskeluympäristön ehtojen muuttuessa oppiminen itsessään perustuu  käsitykseen oppimisesta tiedon rakentamisena. Oppiminen on oppijan oman toiminnan tulosta. Se on tilannesidonnaista, asiayhteyteen sidottua ja vuorovaikutuksen tulosta. Oppiminen etenee tavoitteen, havainnon, kokemuksen, kriittisen ihmettelyn, tiedon muodostuksen, arvioinnin, tarkentamisen ja päättelyn jatkumona.

Opettajien puheessa kuului epävarmuus omasta osaamisesta. Kysymykset liittyivät keskeisesti oman ammatti-identiteetin tarkasteluun: mitä osaan, mitä osaamista tarvitsen lisää ja mitä osaamista en enää tarvitse? Opettajien aiemmin luokassa käyttämät pedagogiset menetelmät harvoin toimivat monisuuntaisesti toteutetussa opetuksessa.

Opettajuus muutoksessa

Opettajan työn ydintä on saada opiskelijat oppimaan. Toiminnan ehtojen muuttuessa tarvitaan uudenlaista soveltuvaa pedagogiikkaa. Pedagogiikan kehittämisen edellytys on se, että ymmärtää hybridiopetuksen toiminnanlogiikan. Sen kautta opettajat tunnistivat ongelmalliset kohdat, osasivat kysyä kohdennettuja kysymyksiä ja arvioida saamiaan vastuksia.

Opettajat etenivät kohti hyvää hybridiopetuksen mallia vaiheittain. Ensimmäinen vaihe oli tekniikan, tilojen ja muun infran haltuun ottaminen. Näiden osalta opettajat hyödynsivät tarjolla olleita koulutuksia sekä mahdollisuutta oppia kokeneilta kollegoilta.

Seuraavaksi tarkasteluun otettiin hybridiopetuksen pedagogiikka. Aiempien kokeilujen kautta opettajilla oli ymmärrys siitä, että luokkaopetuksessa toimivat menettelyt eivät semmoisenaan toimi hybridiopetuksessa. Uuden monimuoto-opetuksen pedagogiikan kehittämisen edellytti oman käyttöteorian tarkastelua; miten yhdistelen sisältöjä ja opetusmenetelmiä. Sieltä poimittuja hyviä käytäntöjä ja monimuoto-opetuksen edellytyksiä yhdistellen alkoi rakentua yhteisöllistä toimijuutta korostavia ja yksilölliset tavoitteet mahdollistavia pedagogisia ratkaisuja.

Vuorovaikutus muuttuu

Hybridiopetus muuttaa opettajan ja opiskelijoiden välistä vuorovaikutusta; tilan ja paikan välitteisyys ja samanaikainen monisuuntaisuus vaatii toimiakseen uudenlaista osaamista. Opetuksen ja opiskelun samanaikaisuus ja monisuuntaisuus muuttaa vuorovaikutuksen tasapainoa, lisää sanattoman viestinnän määrää, aiheuttaa viestintään viivettä ja ”kasvottomana viestintänä” tuottaa negatiivista vuoropuhelua.

Hybridiopetus on vuorovaikutuksen kannalta vaativa tilanne. Yksi opettaja kuvasi tasa-arvoisen vuorovaikutuksen varmistaakseen toimivansa luokassa  ”monikameraohjaajana”; koko ajan havainnoiden, tehden nopeita päätöksiä suunnasta, kuvakulmasta, ajankäytöstä ja tunnisten katveita. Opettajan mukaan näin toimien opiskelijat kokevat olevansa läsnä ja yhteydessä opettajaan samantasoisesti. Onnistuakseen tässä on opettajan säädettävä huomiota ja tekemistään tilanteen mukaisesti sekä pärjättävä tekniikan, sisältöjen ja menetelmien kanssa.

Hybridiopetuksen osaamisvaatimusten moninaisuuksien ratkominen aktivoi opettajia tarkastelemaan oman opettajuuden perustaa. Kokeilujen kautta pedagoginen toiminta alkoi näkyä kuvauksina opettajan käyttöteoriassa ja vahvistuvana ammatti-identiteettina, asiantuntijapuheena, konsultatiivisena toimintana työyhteisössä ja aktiivisena oman työn kehittäjänä.

Opiskelijat mukana muutoksessa; muuttamassa vai  muuttumassa?

Opiskelijakyselyn perusteella hyvä hybridikontaktin opettaja osaa asiansa, on napakka ja ”pitää hereillä”. Opettajalla on siis hyvä substanssiosaaminen ja hänen ilmaisutapansa on jäsentynyt ja reipas. Samalla kuitenkin myös kontaktin etukäteissuunnittelu ja pedagogiikan pitäisi onnistua. Aineiston mukaan ”hereillä pitäminen” viittaa monipuolisen pedagogiikan hyödyntämiseen ja osallistavaan vuorovaikutukseen, kun taas ”pitkät yksinpuhelut nukuttaa”.

Opiskelijat sietivät huonosti opettajan epävarmuutta, liittyy se sitten opiskeltaviin sisältöihin tai käytettäviin teknologioihin. Teknologioiden monimutkaisuuden koettiin johtuvan joko opettajan huonosta asenteesta tai osaamattomuudesta. Kummassakin tapauksessa opiskelijoiden palaute on tylyä. Opiskelijoiden epävarmuudensiedon kasvattaminen on toisaalta yksi oppimiskohde. Toisaalta, epävarmuuden sijaan opettajan tulee sanoittaa enemmän tekemistään sekä sisältöjen että teknologian suhteen. Näin toimien vahvistetaan toiminnan läpinäkyvyyttä ja luodaan kokemus, että opimme yhdessä erilaisia ratkaisuja kokeillen.