Tuotantoprosessi

Yksinkertaisenkin videon tekeminen kannattaa aina ajatella prosessiksi. Olipa tuotettavan materiaalin pituus pari minuuttia tai tunnin pätkä, niin seuraava prosessi kannattaa aina käydä läpi:

  1. Ideointi ja käsikirjoitus. Tässä vaiheessa mietitään mitä videon avulla on tarkoitus oppia, mikä on kohderyhmänä ja niin edelleen. Tapoja toteuttaa idea voi olla lukuisia. Valitun tavan perusteella tehdään käsikirjoitus, vähintään kevyt kuvakäsikirjoitus. Jos kyseessä on screencasting (kuvaruutunauhoitus), (kuva)käsikirjoituksessa kävisi ilmi esimerkiksi otokset, joissa tallennus tehdään.Toisin sanoen kohdat, joissa tallennus laitetaan pauselle ja vedetään henkeä sekä valmistaudutaan seuraavaan otokseen ja sen sisältöön.
  2. Kuvaus. Suoritetaan kuvaukset edellä tehdyn suunnitelman mukaan.
  3. Editointi. Esimerkiksi poistetaan pieleen menneet pätkät, lisätään alku- ja lopputekstit, yhdistellään eri otokset jos niitä on ollut useampia.
  4. Julkaisu ja jakelu. Ladataan materiaali sovittulla alustalla ja huolehditaan, että kohdeyleisö löytää sen.

Lähde: Mika Loponen, AOKK. Video pedagogisena työkaluna -verkkokurssi.