Lightboardin käyttö

Lightboard on käytännössä ikkunalasista tehty läpinäkyvä liitutaulu, johon voi piirtää kalkkipohjaisilla tusseilla. Tuberoomin lattialla on kori, jossa on valikoima eri värisiä ja eri paksuisia kalkkitusseja. Kokemusten mukaan valkoinen näkyy parhaiten, mutta muitakin kannattaa kokeilla ja käyttää. Ihan valkoisia tai vaaleita vaatteita ei kannata piirtäessä käyttää, koska piirrokset eivät silloin erotu kovinkaan hyvin taustalla hääräilevästä hahmosta. Piirrokset voi pyyhkiä välillä uusien piirrosten alta vedellä kastellulla märällä mikrokuituliinalla. Tuberoomissa on myös pari suihkepulloa, joissa ikkunanpesuainetta ja yleispuhdistusainetta. Niillä on hyvä putsata lasi kunnolla varsinkin ankaran piirustelusession lopuksi.

Kameran kuvakulma on rajattu pienemmäksi kuin lasin piirtoalue. Esikatselumonitorista näet tallentuvan piirtoalueen laajuuden. Kuvakulmaa  voit halutessasi säätää kameran zoom-painikkeilla ja kameran asentoa jalustan kahvalla. Jotkut piirustelijat ovat merkanneet kalkkitusseilla itselleen sopivan piirtoalueen rajat pienin merkein ikkunaan.

Esikatselumonitori on oletuksena lattialla lightboardin edessä heijastusten välttämiseksi. Sen paikkaa voit kokeilla vaihtaa myös lightboardista nähden oikealle sivulle tuberoomissa olevan pienen pöydän päälle. Näin saat nostettua katsettasi ylemmäksi, mikäli sinulla on tarve silmäillä esikatselumonitoriin esityksesi aikana.