Kohtaamisosaaminen

Vuorovaikutustaidot on ohjaajan tärkein työkalu: sanojen ja tunteiden aktiivinen kuunteleminen, selkiinnyttäminen, kysyminen, kannustaminen, tulkinta ja yhteenvedon tekeminen. Ohjaajan tehtävä on tukea, seurata ja kuljettaa keskustelua. Rento, myönteinen ja luottamuksellinen ilmapiiri edistää ohjauskeskustelun onnistumista. Opiskelija on oman elämänsä subjekti, jolla on resurssit oman tilanteensa ratkaisemiseksi.

Onnistunut ohjauskeskustelu edellyttää ohjaajalta:

  • monipuolisia viestintä- ja yhteistyötaitoja
  • taitavaa reflektointia
  • luovaa ajattelua
  • eläytymiskykyä

Ohjaus on:

  • Aikaa, huomiota ja kunnioitusta (Onnismaa 2000)
  • Kuuntelemista – ohjauskeskustelussa opiskelija on äänessä 80 % ajasta
  • Kysymysten esittämistä – hyvä ohjaaja tunnetaan hyvistä kysymyksistä
  • Eri tavoin asioita ilmaisevien opiskelijoiden huomioimista ja ymmärtämistä
  • Tukemista ja auttamista
  • Onnistunut ohjaus tuottaa toivon ja selviämisen tunteita

Ensin ihminen – sitten ongelma

Kohtaamisen K:t (Markkanen 2009)

  • Kätteleminen
  • Katsekontakti
  • Kiinnostuminen
  • Kyseleminen
  • Keskittyminen
  • Kuunteleminen
  • Kiittäminen
  • Kannustaminen

Tutustu verkkoartikkeliin Kohtaaminen – läsnäolon aakkoset (Akuutti 16.3.2015)

Kohtaamisen sudenkuopat

  • Tavoitteettomuus
  • Suunnitelmattomuus
  • Hyödyttömyys
  • Jäsentymättömyys

Opiskelija kantaa vastuun tavoitteiden asettamisesta ja ohjaaja kantaa vastuun keskustelun etenemisestä tavoitteiden suuntaisesti.

Ratkaisusuuntautuneisuus

  • Onnistumisiin huomion kiinnittäminen on tärkeämpää kuin epäonnistumisten kertaaminen
  • Positiivisuus ja opiskelijan omiin voimavaroihin luottaminen
  • Tulevaisuuteen suuntautuminen: ollaan vähemmän kiinnostuneita ongelmasta ja sen syntyhistoriasta kuin sen ratkaisemisesta
  • Positiivinen palaute
  • Opiskelijakeskeisyys: opiskelija itse hahmottaa ongelman, tavoitteet ja ratkaisutavat

Eläytyminen ohjaustilanteessa

Eläydyttäessä oman mielen sisältö asetetaan sivuun ja toista kuunnellaan intensiivisesti. Eläytyminen vaatii toiseen keskittymistä, itseorientaatiosta luopumista ja hyvää kuuntelua. Ohjaaja etsii tietoa tarkentavin kysymyksin ja poimii kerronnasta avainasioita ja pystyy palaamaan opiskelijan aiemmin kertomaan. Kun ohjaaja tekee johtopäätöksiä kuulemastaan, hän tarkistaa niiden oikeellisuuden kysymällä sitä opiskelijalta itseltään.

Puheen ja ajatusten tulkinta, päällepuhuminen, yleistäminen ja toisen ajattelun nopea, tarpeeton tukeminen leikkaavat puheelta helposti siivet. Tyrmääminen, nolaaminen, arvostelu ja omien kokemusten nopea esiintuominen eivät myöskään kuulu eläytyvään ohjaamiseen.

Neuvomistakin on syytä välttää, sillä parasta on, jos opiskelija saa itse oivaltamisen ilon ja löytää ratkaisut ongelmiinsa. Vaikeinta eläytyminen on silloin, kun ohjattavan ajatukset ovat ristiriidassa ohjaajan arvo- ja kokemusmaailman kanssa.

Onnistuneen ohjauskeskustelun päättyessä

Opiskelija jäsentää:

  • mistä puhuttiin
  • millainen mielikuva jäi
  • mitä sovittiin
  • mitä teen seuraavaksi

Omien ammatillisten rajojen tunnistaminen

Opettajatutorin on oltava ammattimaisesti empaattinen – myötäelää opiskelijan asioita ja tunteita. Toisaalta on tärkeää osata vetää myös rajaa tilanteissa joissa (esim):

  • opiskelija kuormittaa kohtuuttomasti ajallisesti
  • ongelmat ovat kompleksisia
  • ongelmat eivät ole pelkästään opintoihin liittyviä
  • olet jäävi toimimaan opiskelijan kanssa

Näissä tilanteissa on syytä ohjata opiskelijaa eteenpäin ohjauksen verkostossa tai kokonaan muihin palveluihin. Kun opiskelijaa on tarve ohjata eteenpäin, opettajatutorin kartat ovat tässä apuna. Ongelmallisissa tilanteissa on hyvä jakaa kokemuksia ja ajatuksia.


Kirjallisuutta

Aarnio, H. 1999. Dialogia etsimässä. Acta Universitas Tampensis 676. Väitöskirja.
Lätti, M. & Putkuri, P. 2009. Löytöretki aikuisohjauksen maailmaan.
Pekkari, M. 2008. Tavoitteellinen ohjauskeskustelu. Helsinki: Tammi.
Vehviläinen, S. 2014. Ohjaustyön opas. Yhteistyössä kohti toimijuutta. Helsinki: Gaudeamus.