3.8 Pohdittavaksi yksin tai yhdessä

Osion tehtävät on suunniteltu tukemaan yhteistä oivaltamista ja rakentavaa vuoropuhelua. Ne tarjoavat tilaisuuden pysähtyä tärkeiden teemojen äärelle yhdessä – mutta voit pohtia niitä myös itsenäisesti. Sisältöjä saa ja kannattaa soveltaa tilanteen, ryhmän tai omien tarpeiden mukaan.

Tehtävä 1. Nimettömyyden kokemus – reflektointia osallisuudesta

Tavoite:

Tehtävän tarkoituksena on lisätä ymmärrystä siitä, miten huomaamatta jääminen vaikuttaa osallisuuden kokemukseen. Pohdinnan kautta tunnistetaan tunteita, normien vaikutuksia ja rakenteellista yhdenvertaisuutta. Lopuksi etsitään konkreettisia ratkaisuja, joilla oppilaitoksessa voidaan varmistaa, että jokainen opiskelija tulee nähdyksi ja huomioiduksi osana yhteisöä.

Ohjeet:

Pohtikaa seuraavaa kysymystä: Miltä tuntuisi, jos nimeäsi ei kerta toisensa jälkeen mainittaisi nimenhuudossa? Voitte kirjoittaa vastauksia nimettömänä paperille tai esimerkiksi Flinga-seinälle.

Apukysymyksiä pohdinnalle:

  • Miten tällainen tilanne voisi vaikuttaa omaan kokemukseesi osallisuudesta, kuulumisesta ja arvostuksesta?
  • Millaisia ajatuksia, tunteita tai reaktioita se voisi herättää?
  • Mikä normi voisi olla taustalla tilanteessa, jossa jonkun henkilön nimi jää sanomatta?

Ehdota ratkaisuja, 1–2 riittää alkuun.

  • Miten oppilaitoksessa voitaisiin varmistaa, että jokainen opiskelija tulee nähdyksi ja huomioiduksi?
  • Millaisia käytäntöjä tai toimintatapoja voisi kehittää, jotta osallisuus toteutuisi aidosti?

Tehtävä 2. Normien jäljillä

Tavoite:

Tunnistaa oppilaitosympäristössä vallitsevia normeja, jotka voivat rajoittaa yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja liikkumisen mahdollisuuksia. Havainnoinnin ja keskustelun avulla kehitetään konkreettisia ratkaisuja, joilla oppilaitoksen tiloja, käytäntöjä ja liikuntatoimintaa voidaan muuttaa saavutettavammaksi ja inklusiivisemmaksi.

Ohjeet:

  • Kulkekaa oppilaitosympäristössä yksin tai ryhmissä ja tehkää havaintoja tiloista, viestinnästä, käytännöistä, vuorovaikutuksesta ja liikkumismahdollisuuksista.
  • Kirjatkaa tilanteita, joissa jokin normi ohjaa toimintaa tai rajaa osallisuutta – erityisesti liikkumisen näkökulmasta
  • Keskustelkaa:
    • Mitä normeja havaitsitte?
    • Ketä ne mahdollisesti sulkevat ulkopuolelle?
    • Miten ne vaikuttavat hyvinvointiin ja liikkumiseen?
  • Pohtikaa, miten oppilaitosympäristöä voisi kehittää yhdenvertaisemmaksi liikkumisen näkökulmasta?
  • Mitä konkreettisia muutoksia voisitte viedä eteenpäin ja miten?

Apuja havainnointiin:

  • Kieli ja viestintä: Onko liikuntaviestintä saavutettavaa ja moninaista?
  • Tilankäyttö: Ovatko yleiset tilat esteettömiä ja fyysiseen aktiivisuuteen mahdollistavia?
  • Osallistumisen käytännöt: Onko tarjolla matalan kynnyksen vaihtoehtoja ja joustavia osallistumistapoja?
  • Normit ulkonäöstä ja käyttäytymisestä: Onko tilaa monenlaisille kehoille, ilmaisutavoille ja toimintakyvyille?

Tehtävä 3. Turvallisemman tilan periaatteet liikkumisen tukena

Tavoite:

Tunnistaa, miten oppilaitoksen turvallisemman tilan periaatteet tukevat yhdenvertaista liikkumista – tai aloittaa niiden rakentaminen, jos periaatteita ei vielä ole.

Ohjeet:

Itsenäinen pohdinta

  • Millaisessa ympäristössä tunnet olosi turvalliseksi liikkuessasi?
  • Mikä aiheuttaa turvattomuutta tai estää osallistumista?
  • Miten turvallisemman tilan periaatteet voisivat purkaa näitä esteitä?

Yhteinen tarkastelu

  • Onko oppilaitoksessanne jo turvallisemman tilan periaatteet?
    • Jos on, miten ne näkyvät liikkumisessa ja tukevat kaikkien osallistumista?
    •  Jos ei, aloittakaa niiden hahmottelu: millaisia käytäntöjä tarvitaan, jotta jokainen voi osallistua ilman pelkoa syrjinnästä tai ulkopuolisuudesta?

Konkreettinen askel

Kirjatkaa liikkumiseen liittyvät periaatteet tai kehitysehdotukset. Miettikää, miten ne saadaan näkyväksi ja osaksi oppialitoksen arjen toimintaa.

Tehtävä 4. Kuuntele Mieli liikkeelle -podcast: Yhdenvertaisuus liikkumisen ja yhteisöllisyyden edistämisessä

Laita kuulokkeet korviin, lähde liikkeelle mieleiseen ympäristöön ja kuuntele osion podcast -jakso: Yhdenvertaisuus liikkumisen ja yhteisöllisyyden edistämisessä.

Tee itsellesi sopiva liike (aina sama liike) joka kerta, kun Essi sanoo ”kiitos”. Montako kertaa teit liikkeen jakson aikana?

Mieli liikkeelle -hankkeen logo

Materiaalista suoritettu

Materiaalista suoritettu

3. Kohti yhdenvertaisempaa opiskeluarkea
3.1 Mitä yhdenvertaisuus on?3.2 Normatiivisuus - yhden koon vaatekappale3.3 Keinoja yhdenvertaisempaan liikkumiseen3.4 Opiskelijoiden osallistuminen suunnitteluun ja toteutukseen3.5 Viestinnän merkitys toiminnan yhdenvertaisuudelle3.6 Kouluttautuminen yhdenvertaisen liikkumisen mahdollistamiseksi3.7 Mieli liikkeelle -podcast: Yhdenvertaisuus liikkumisen ja yhteisöllisyyden edistämisessä3.8 Pohdittavaksi yksin tai yhdessä