1.6 Pohdittavaksi yksin tai yhdessä

Osion tehtävät on suunniteltu tukemaan yhteistä oivaltamista ja rakentavaa vuoropuhelua. Ne tarjoavat tilaisuuden pysähtyä tärkeiden teemojen äärelle yhdessä – mutta voit pohtia niitä myös itsenäisesti. Sisältöjä saa ja kannattaa soveltaa tilanteen, ryhmän tai omien tarpeiden mukaan.

Tehtävä 1: Nykytilan arviointi – liikunnallisen toimintakulttuurin näkyväksi tekeminen

Tavoite:

Tunnistaa oppilaitoksen vahvuudet ja kehittämistarpeet liikunnallisen toimintakulttuurin edistämisessä sekä luoda pohja suunnitelmalliselle kehittämistyölle hyödyntäen Liikkuvan opiskelun nykytilan arviointia.

Ohje:

  • Kootkaa moniammatillinen tiimi, johon kuuluu oppilaitoksen johtoa ja henkilöstöä, opiskeluhuollon ammattilaisia ja mahdollisuuksien mukaan myös opiskelijoita.
  • Käyttäkää Liikkuva opiskelu -ohjelman nykytilan arviointilomaketta keskustelun tukena. Lomake on saatavilla PDF-muodossa ja sähköisenä kyselynä.
  • Käykää arvioinnin väittämät läpi yhdessä keskustellen ja tallentakaa halutessanne vastaukset sähköiseen lomakkeeseen. Saatte noin kuukauden sisällä visuaalisen yhteenvedon tuloksista, jota voi hyödyntää esimerkiksi kehittämistyön pohjana ja seurannan apuvälineenä. Toiminnan kehittämisen ja arvioinnin vuoksi nykytilan arviointia suositellaan tehtäväksi vuosittain.
  • Pohtikaa vielä:
    • Mitkä asiat toimivat jo hyvin?
    • Mitä tulisi kehittää?
    • Miten opiskelijat voivat osallistua jatkokehittämiseen?

Vinkki: Arviointi kannattaa tehdä vuosittain, esimerkiksi keväällä, jolloin voidaan tarkastella kulunutta lukuvuotta ja suunnitella seuraavaa.

Tehtävä 2: Moniammatillinen yhteistyö ja palvelupolun rakentaminen

Tavoite:

Vahvistaa moniammatillista yhteistyötä liikkumisen edistämisessä ja rakentaa oppilaitokseen selkeä palvelupolku opiskelijoiden hyvinvoinnin tueksi.

Ohjeet:

  • Verkostokartta yhteistyötahoista
    Hahmotelkaa verkostokartta, joka kuvaa opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseen osallistuvat oppilaitoksen sisäiset ja ulkoiset toimijat. Mukaan voivat kuulua esimerkiksi opettajat, opiskeluhuollon ammattilaiset, liikunnanohjaajat, kuraattorit, terveydenhoitajat, opiskelijakunta, johto, hyvinvointialueen edustajat, järjestöt ja liikuntaseurat.
    • Miten kukin taho edistää liikkumista?
    • Missä yhteistyötä jo tehdään?
    • Missä olisi mahdollisuus tiivistää yhteistyötä?
  • Palvelupolun hahmottaminen
    Rakentakaa verkostokarttaa hyödyntäen oma palvelupolku, joka kuvaa opiskelijan kulkua liikkumisen ja hyvinvoinnin tukipalveluihin. Palvelupolku voi sisältää esimerkiksi seuraavat vaiheet:
    • Tunnistaminen: Miten opiskelija, joka liikkuu liian vähän tai tarvitsee tukea hyvinvointiin, tunnistetaan? Kuka voi tehdä aloitteen?
    • Puheeksi ottaminen: Miten liikkuminen otetaan luontevasti puheeksi eri rooleissa (esim. opettaja, opiskeluhuollon ammattilainen)?
    • Ohjaus: Mihin opiskelijaa voidaan ohjata? Esimerkiksi ryhmätoimintaan, liikuntaneuvontaan, opiskelijakunnan tapahtumiin, ulkopuolisiin palveluihin.
    • Seuranta ja palaute: Miten varmistetaan, että opiskelija saa tarvitsemansa tuen ja että palvelupolku toimii?
  • Käytännön kuvaus ja viestintä
    Kirjatkaa palvelupolku selkeäksi kuvaukseksi, jota voidaan hyödyntää henkilöstön perehdytyksessä ja opiskelijoiden tiedottamisessa. Pohtikaa, miten palvelupolusta viestitään oppilaitoksessa – esimerkiksi visuaalisena infona, osana opiskeluhuoltosuunnitelmaa tai verkkosivustolla.

Tehtävä 3. Liikkuminen osana opiskeluhuollon toimintaa

Tavoite:

Ymmärtää liikkumisen roolin osana yhteisöllistä ja yksilöllistä opiskeluhuoltoa ja tarkastella, miten liikkuminen on sisällytetty osaksi opiskeluhuollon toimintaan omassa oppilaitoksessa.

Ohjeet:

Tutustukaa opiskeluhuoltokuvioon osiossa 1.4 Liikkumista ja hyvinvointia edistävän toimintakulttuurin rakennuspalikat.

  • Pohtikaa, miten kuviossa mainitut liikkumista edistävät käytännöt toteutuvat omassa oppilaitoksessanne? Tarkastelkaa jokaista osa-aluetta (yhteisö, ympäristö, yksilöllinen tuki).
  • Mitkä käytännöt toteutuvat hyvin jo nyt ja missä olisi kehitettävää?
  • Miten kehittämistä kaipaavia kohteita voisi edistää?
  • Näkyykö liikkuminen hyvinvoinnin edistämisen keinona myös opiskeluhuoltosuunnitelmassanne?

Tehtävä 4: Toiminnan kehittäminen

Tavoite:

Tunnistaa ja jäsentää oppilaitoksen kehittämistarpeet sekä suunnitella konkreettisia toimenpiteitä opiskelijoiden liikkumisen ja hyvinvoinnin edistämiseksi osana arjen rakenteita.

Ohjeet:

Tutustukaa Liikkuvan opiskelun ABC -oppaasta nostettuihin seitsemään osa-alueeseen (rekisteröityminen, nykytilan arviointi, toiminnan organisointi, liikkuminen osaksi oppimista, rakenteet, yhteistyö ja verkostot, toiminnan juurruttaminen) osiossa 1.4 Liikkumista ja hyvinvointia edistävän toimintakulttuurin rakennuspalikat. 

Valitkaa 1–3 osa-aluetta, jotka ovat teidän oppilaitoksenne kannalta ajankohtaisia tai kaipaavat kehittämistä.

Laatikaa kehittämissuunnitelma, jossa vastaatte seuraaviin kysymyksiin:

    • Mitä haluamme kehittää?
    • Miksi juuri tämä osa-alue on tärkeä meille?
    • Mitä konkreettisia toimenpiteitä voimme toteuttaa?
    • Ketkä osallistuvat toteutukseen?
    • Miten seuraamme edistymistä ja vaikutuksia?

Esitelkää suunnitelma tiimillenne, johdolle tai opiskelijakunnalle ja keskustelkaa, miten suunnitelma voidaan viedä käytäntöön ja juurruttaa osaksi oppilaitoksen toimintakulttuuria.

 

Mieli liikkeelle -hankkeen logo

Materiaalista suoritettu

Materiaalista suoritettu

1. Hyvinvointia ja opiskelukykyä - liikkuminen osaksi oppilaitoksen toimintakulttuuria
1.1 Liikkuen opiskelukykyä1.2 Liikuta mieltäsi1.3 Liiku ja opi1.4 Liikkumista ja hyvinvointia edistävän toimintakulttuurin rakennuspalikat1.5 Mieli liikkeelle -podcast: Hyvinvointijohtaminen – välineinä toivon pedagogiikka ja liikkuminen1.6 Pohdittavaksi yksin tai yhdessä