Tag Archives: rakenne

4.2.1 Erilaisia rakenteita

Laadulliseen (kvalitatiiviseen) tutkimukseen voi olla mielekästä käyttää esimerkiksi kertomuksen rakennetta. Kertomuksen muotoon kirjoitetussa selosteessa voidaan aloittaa suoraan empiirisistä havainnoista, sitten siirtyä pohtimaan alkuperäistä ongelmanasettelua ja sen kehittymistä empiiristen havaintojen myötä, tulkita sen jälkeen havaintoja sekä miettiä niiden yleisempää merkitystä. Lopussa yleistykset kootaan teoreettiseksi kuvaukseksi. Ongelman ratkaisu työn lopussa toimii ikään kuin kertomuksen huipennuksena. (Ks. Alasuutari 2012; Metsämuuronen 2011, luku III.)

Määrällistä (kvantitatiivista) tutkimusmenetelmää käytetään täsmällisen ilmiön tutkimiseen. Usein laadullista ja määrällistä tutkimusmenetelmää käytetään rinnakkain tulosten vahvistamisen ja tiedon luotettavuuden vuoksi. (Kananen 2008, 10-11.) Määrällisen tutkimusraportin rakenne on perinteisesti hyvin selkeä IMRD-rakenne: johdanto (introduction), menetelmät (methods), tulokset (results) ja pohdinta (discussion).

Kehittämistyö on toiminnallinen työ, esimerkiksi tapahtuman järjestäminen,  taideteko, liiketoimintasuunnitelma tai tuotteen suunnittelu ja rakentaminen. Kehittämistyö muodostuu yleensä kahdesta osasta:
1) kehitettävästä tuotteesta tai tapahtumasta ja
2) prosessia kuvailevasta kirjallisesta raportista. (Ks. esim. Hakala 2004, 28–29; ks. myös Tuomi & Latvala n.d.)

Kehittämistöissä  –  myös taideteko-tyyppisissä töissä –  opinnäytetyön tuotoksena voidaan esittää esimerkiksi video-ohjelma, uusi työväline tai vastaava toiminnallinen toteutus. Sen tuottamisen prosessi esitetään kirjallisesti raportoituna sen mukaan, miten kehittämishanke, tapahtuma tai tuotos on suunniteltu, toteutettu ja arvioitu (ks. esimerkkinä kuvio 2). Raportissa esitellään myös se tietoperusta, joka on työn lähtökohtana. Tutkimuksen raportoinnin logiikka sopii useissa tapauksissa myös toiminnallisten töiden raportointiin.

Kuviossa 2 esitettyä sisällysluettelomallia voidaan pitää myös yhtenä esimerkkinä synkronisesta raportointitavasta. Synkroninen raportointitapa tarkoittaa sitä, että raportissa tutkimuksen toteuttamisen kuvaus, työn tietoperusta, tulokset ja pohdinta nivoutuvat yhteen eikä niitä eroteta erillisiksi kokonaisuuksiksi. Useinhan opinnäytetyö ei ­niinkään synny lineaarisena selvävaiheisena prosessina, vaan kaikkia osioita työstetään yhtä aikaa. Tällöin pääluvut voi otsikoida esimerkiksi tärkeimpien asiakokonaisuuksien mukaan.

sisällysluetteloesimerkki 2015

Kuvio 2. Esimerkki tutkimuksellisen kehittämistyön sisällysluettelosta (ks. Kettukangas & Tirkkonen 2001, 1, muokattu)

 

4.1.3 Sisällysluettelo

Sisällysluettelon tulee olla informatiivinen mutta samalla niin tiivis, että työn kokonaisuus ja rakenne hahmottuvat helposti. Sisällysluettelon perusteella lukija voi päätellä asioiden tärkeysjärjestyksen ja tutkimuksen logiikan.

Sisällysluettelon otsikkona on Sisältö. Sisältö jäsennetään numeroimalla osat pää- ja alalukuihin. Pää- ja alalukujen numeron jälkeen ei tule pistettä. Sisällysluettelon otsikoiden on oltava samannimisiä kuin vastaavat otsikot tekstisivuilla. Päälukujen otsikot lihavoidaan.  Muuten sisällysluettelon voi muotoilla vapaasti. Tekstin otsikoinnissa riittää yleensä korkeintaan kaksi otsikkotasoa, tarvittaessa enintään kolme (ks. kuvio 1). Yksinäisiä alalukuja ei saa olla. Sen sijaan pelkkä pääluku on mahdollinen.

Sisällysluetteloon tulevat vain numeroidut otsikot. On syytä harkita tarkkaan, miten pienistä tekstiosista tehdään lukuja, sillä luku on suurempi yksikkö kuin kappale: yhdessä tekstiluvussa on aina useita kappaleita.

Liitteiden nimet kirjoitetaan sisällysluetteloon Liitteet-otsikon alaotsikoiksi. Kuvioista ja taulukoista tehdään kummastakin oma luettelonsa sisällysluettelon loppuun. Luettelo sisältää kunkin kuvion tai taulukon numeron, nimen ja sijainnin (sivunumeron), mutta ei lähdeviitettä. Joillakin aloilla opinnäytetöissä tarvitaan toisinaan lyhenteiden ja symbolien listaa tai erillistä sanastoa. Niiden paikka työssä on sisällysluettelon jälkeen ennen ensimmäistä tekstilukua.

opinnaytteen_raportointiohje_sisallysluettelo

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvio 1. Näkymä sisällysluettelosta

4 Opinnäytetyön rakenne

Opinnäytetyön osat

Opinnäytetöissä noudatetaan tavallisesti kolmijakoista jäsentelyä: alkuosa orientoi aiheeseen, runko-osa sisältää työn toteutuksen kuvauksen ja loppuosaan kuuluu työhön liittyvä luettelomainen informaatio. Jäsentely on siis tyypillisesti seuraavanlainen:Rakenneosat kuviona 2015