Konstruktivismi ja oppimisen ohjaaminen

Maijaliisa Rauste-von Wright (1997,19) kuvaa konstruktivistisesti suuntautunutta koulutusprosessia seuraavilla piirteillä:

  • opetussuunnitelmaan kirjataan vain keskeiset tavoitteet ja ideat, jotka mahdollistavat koulutusvaiheen kokonaisosaamisen; hyvän osaamisen kriteerit esitetään
  • oppiminen on oppijan aktiivinen tiedon konstruointiprosessi; oppija valikoi ja tulkitsee informaatiota aikaisemman oppimansa ja odotustensa pohjalta
  • ymmärtäminen ja ajattelu ovat aina keskeisiä oppimisessa; tavoitteena on, että oppijalle syntyy omiksi ja tärkeiksi koettuja ongelmia, jotka ovat koulutuksen kannalta relevantteja
  • oppiminen on aina konteksti- ja tilannesidonnaista; ihminen oppii jatkuvasti, myös koulutustilanteiden ulkopuolella
  • hyvän opettajuuden edellytys on taito luoda oppimisympäristöjä, jotka herättävät oppijassa kysymyksiä ja auttavat häntä konstruoimaan vastauksia ymmärtäen, mihin ollaan pyrkimässä; oleellista opettajan toiminnassa on sekä opiskeltavan asian kannalta tärkeiden kysymysten virittäminen että opiskelijoiden ajattelu- ja ymmärtämisvalmiuksien harjaannuttaminen antamalla heille monipuolisia mahdollisuuksia saada palautetta toiminnastaan
  • koulutuksen keskiöön nousee oppimaan oppimisen valmiuksien oppiminen.

Päivi Tynjälä (1999, 60-67) vastaa kysymykseen ”mitä konstruktivismista seuraa käytännön opetustyöhön?” seuraavasti:

  1. Oppijan aktiivisuuden merkitys ja opettajan roolin muuttuminen: opettajan rooli muuttuu oppimistilanteen järjestäjäksi, jossa keskeistä on oppijan oppimisprosessin tukeminen; opettajan tehtävä on aikaansaada ristiriitaa oppijan ajattelumalleissa; opettaja on ohjaaja ja oman alansa asiantuntija
  2. Oppijan aikaisemmat tiedot ovat uuden tiedon oppimisen perusta: oppijoiden arkikokemukset voivat olla ristiriidassa oppilaitoksen opetuksen kanssa
  3. Metakognitiivisten taitojen kehittäminen: opiskelun alkuvaiheessa ulkoinen tuki ja kontrolli ovat tärkeitä, mutta niitä voidaan vähentää oppimaan oppimisen taitojen kasvaessa; oppijoita ohjataan asteittain lisääntyvään oppimisen itsesäätelyyn
  4. Ymmärtäminen on tärkeämpää kuin ulkoa osaaminen: ainoastaan ymmärretty tieto on mielekästä, merkityksellistä tietoa
  5. Erilaisten tulkintojen huomioon ottaminen: kaikki eivät opi samoja asioita samoista sisällöistä, oppijoiden erilaisia tulkintoja tulee käsitellä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa
  6. Faktapainotteisuudesta ongelmakeskeisyyteen: on asioita, joita ei voi tulkita monella eri tavalla eli jotka ovat faktoja, mutta nekin opitaan parhaiten silloin, kun ne kytketään oppijoiden aikaisempaan tietoon, laajempiin kokonaisuuksiin ja aitoihin todellisiin tilanteisiin
  7. Oppimisen tilannesidonnaisuuden huomioon ottaminen: koulutusta ei pidä erottaa niistä yhteyksistä, joissa opittavia tietoja ja taitoja tullaan käyttämään; oppiminen on aina sidoksissa kontekstiinsa, siihen ympäristöön, tilanteeseen ja laajempaan kulttuuriin, jossa oppiminen tapahtuu
  8. Monipuolisten representaatioiden eli uudelleen esittämisen tapojen kehittäminen: tietoa tulee esittää useista eri näkökulmista, erilaisin esitystavoin ja oppimistehtävin
  9. Sosiaalisen vuorovaikutuksen painottaminen: sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta oppija voi ulkoistaa omaa ajatteluaan ja saada reflektion aineksia muilta; vuorovaikutuksellisuutta voi tehostaa yhteistoiminnallisilla opiskelumuodoilla
  10. Uusien arviointimenetelmien kehittäminen: arviointi tulee kytkeä osaksi oppimisprosessia; huomiota kiinnitetään oppimisprosessiin ja oppimisen laatuun painottuvien arviointimenetelmien kehittäminen; oppijan osallistuminen arviointiinsa tulee keskeiseksi
  11. Tiedon suhteellisuuden ja tuottamistapojen esiin tuominen: olisi hyvä käsitellä oppijoiden kanssa myös sitä, miten oppisisältöjen tieto on tuotettu
  12. Opetussuunnitelman kehittäminen: opetussuunnitelmia tulisi kehittää ongelmakeskeisiksi, opetussuunnitelmissa esitetään ilmiöiden ”suuret ideat”, yksi mahdollisuus on ns. ongelmalähtöiset opetussuunnitelmat.

Konnektivismi ja oppimisen ohjaaminen

Konnektivistisessa lähestymistavassa hyödynnetään sosiaalista mediaa ja teknologiaa oppimisen ohjaamiseen. Konnektivismin keskeisiä piirteitä ovat ajasta ja paikasta riippumaton oppiminen ja ohjaus, jonka lisäksi on mahdollisuus yhteistoiminnalliseen työskentelyyn verkossa. Konnektivismi perustuu parhaimmillaan sosiaalisiin verkostoihin. Siemens ja Conole (2011) tuovat esiin konnektivismin etuna luokattomat tilat, jaetun reaaliaikaisen oppimisen ja globaalit sosiaaliset verkostot.

Opettajan rooli on tukea ja ohjata uusien tietoteknisten välineiden käytössä kulloisenkin tavoitteen mukaisesti, mutta oppimisessa painopiste keskittyy keskinäiseen yhteistoimintaan ja verkostoihin. Tämä edellyttää opettajalta avointa asennoitumista uusiin teknologisiin työvälineisiin edellyttäen, että tietotekniset välineet eivät priorisoidu suhteessa tarvittavaan pedagogiseen osaamiseen. Verkko-oppimisympäristöissä tarvitaan edelleen tietoteknisten valmiuksien ohella oppimis- ja ohjausprosessin ja toimintakulttuurin ymmärtämistä sekä sisältötiedon jatkuvaa päivittämistä.

Opettajat soveltavat monia edellä mainittuja lähestymistapoja oppimiseen erilaisissa oppimis- ja ohjaustilanteissa. Opettajan pedagoginen ajattelu kehittyy hänen saamansa teoreettisen, käytännöllisen ja toiminnallisen tiedon perusteella opetus- ja ohjaustyötä tehdessä. Opiskelijoiden oppimisympäristöt ovat viime vuosikymmenien aikana moninaistuneet ja tämä asettaa myös haasteita oppilaitosorganisaatioille kehittää omia oppimisympäristöjään vastaamaan olemassa olevia tarpeita ja tulevia haasteita.