Kokemuksellinen oppiminen ja oppimisen ohjaaminen

Kolbin kokemuksellisen oppimisen mallissa (1984) oppiminen nähdään kehämäisinä sykleinä, oppimistapahtuma on jatkuvasti kehittyvä ja syvenevä prosessi. Se sisältää kaksi oppimisen ulottuvuutta, tiedostamattoman ja tiedostetun ymmärtämisen sekä niihin liittyen neljä vaihetta, jotka painottavat oppimista eritavoin (Kupias 2001, 16-26; Leppilampi & Piekkari 1998, 9-11; Sava 1993):

  1. Välitön omakohtainen kokemus luo perustan oppimiselle. Opettaja voi lähteä liikkeelle oppijoiden opiskeltavaa asiaa koskevista omista kokemuksista ja käsityksistä. Opetusjakson avauksen merkitystä ei voi koskaan yliarvioida: ohjaajan toiminta, oppimisympäristön luominen, alkulämmittely ja tavoitteiden määrittely vaikuttavat paljon siihen, kohdistuuko valikoiva tarkkaavaisuus opittaviin asioihin vai epäolennai-suuksiin. (Leppilampi & Piekkari 1998, 9-11.) Opetusmenetelminä voidaan käyttää oppimispäiväkirjaa, porinaryhmiä tai aivoriihtä (Kupias 2001, 20). Opittavaan asiaan voidaan orientoitua palauttamalla mieleen aiempia kokemuksia esimerkiksi mielikuvamatkan avulla tai kokemus voidaan tuottaa opetustilanteessa erilaisin elämyksellisin keinoin.
  2. Kriittinen pohdiskeleva havainnointi eli reflektointi korostaa ilmiön eri näkökulmien pohdintaa. Oppijat reflektoivat omia kokemuksiaan. Siinä luodaan usein pohja uusille käsitteille, malleille ja teorioille. Käsiteltävän ilmiön havainnointi ja pohtiminen yhdessä oppijoiden kanssa on tärkeä vaihe, kun pyritään tietoiseen ymmärtämiseen ja käsiteellistämiseen. Ohjaajan rooli reflektointivaiheessa on erityisen merkityksekäs. Opetusmenetelminä voidaan käyttää esimerkiksi opetuskeskustelua, porinaryhmiä tai kirjoittamista (Kupias 2001,20). Reflektointivaiheessa omat näkemykset avartuvat muiden erilaisten kokemusten ja tulkintojen avulla.
  3. Abstraktissa käsitteellistämisvaiheessa pyritään kurinalaisen, systemaattisen ajattelun kautta muokkaamaan vanhoja ja luomaan uusia malleja, käsitteitä ja teorioita. Teoriat, mallit ja käsitteet jäsentävät omakohtaista kokemusta ja auttavat sen yleistämisessä ja tietoisessa hallinnassa. Tässä vaiheessa haetaan asiasta teoreettista tietoa. Opetusmenetelminä voi olla esittävä opetus, ryhmätyö tai lukeminen; erilaiset tiedonhankinnan tavat (Kupias 2001,20). Opiskeltavaan asiaan perehdytään tässä vaiheessa muun muassa asiantuntijoiden avulla.
  4. Aktiivisen ja kokeilevan toiminnan vaiheen tarkoitus on testata malleja sekä kokemuksista, pohdinnoista ja teorioista tehtyjä päätelmiä käytännössä. Tässä vaiheessa yritetään myös vaikuttaa ihmisiin ja muuttaa asioita. Tietoa voidaan soveltaa käytäntöön esimerkiksi case-tapausten, roolipelien, harjoitusten ja työssäoppimisen avulla (Kupias 2001, 16-25). Aktiivisen toiminnan vaihe voi toteutua myös projektin muodossa, missä opiskeltavaa asiaa testataan muodollisen oppimistilanteen ulkopuolella ilmiön todellisessa ympäristössä.

Omakohtainen kokemus on kokemuksellisen oppimisen lähtökohta ja oleellinen osa, mutta pelkkä kokeminen ei sinänsä vielä takaa oppimista. Tärkeää on ”tutkittavan” ilmiön havainnointi ja sen tietoinen pohtiminen sekä ilmiön ymmärtäminen ja käsitteellistäminen sopivan teorian tai kuvausmallin avulla. (Kupias 2001,16.) Myös aktiivisen toiminnan vaihe on oleellinen osa kokemuksellista oppimista.